Antti Pyhälä in memoriam

Kirjoittanut Eero Raaste, julkaistu Suomen Shakissa 10/1997 otsikolla "Hyvästi ystäväni"

Toukokuussa 1972 pelatussa Turun turnauksessa kamppailin kärkijoukossa. Seitsemännellä kierroksella vastaani asettui hintelä nuori poika, jota en entuudestaan tuntenut. Hänen nimensä oli Antti Pyhälä, hän edusti Salon Shakkikerhoa ja kuului peliluokituksessa toiseen luokkaan. En muista enää pelistä muuta kuin sen, että minulla oli mustat. Muistan kuitenkin olleeni yllättynyt ja pettynyt pelin päätyttyä tasan.

Sittemmin opin tuntemaan Turun turnauksen vastustajani paremmin. Sain kuulla, että Antti ja minä olimme itse asiassa lähes samanikäisiä. Olin vain viisi kuukautta ja yhden päivän vanhempi. Viime vuosina Antti tosin aina muisti huomauttaa että nuoruuden ja keski-iän raja kulki meidän välissämme.

Olin aloittanut opinnot Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä syksyllä 1972, joten tunsin olevani vanha tekijä syyslukukauden 1973 alkaessa. Tuolloin näin Antin Porthaniassa matematiikan cumun luennoilla, joita itse kuuntelin jo toista kertaa. Yliopistolla tapasimme kuitenkin vain satunnaisesti, ja pian Antti viisastui ja siirtyi Otaniemeen opiskelemaan teekkaritieteitä.

Tullessaan Helsinkiin Antti oli ujo ja hiljainen nuori mies, mikä voi tuntua oudolta nuoremmista pelaajista. Toimiessani Shakkikerho Gambiitin sihteerinä vuosina 1973-74 sain eräänä päivänä puhelun. Soittaja ilmoitti kohteliaasti nimensä. Hän, Antti Pyhälä, oli aikeissa liittyä johonkin helsinkiläiseen seuraan. Shakkimestari Heikki Koskinen oli kehottanut soittamaan minulle. Niin meistä tuli seuratoverit.

1970-luvulla kilpailuja oli tarjolla vähän, joten toiminta keskittyi nykyistä enemmän kerhoihin ja piiriliittoihin. Antin kanssa pelasimme myös vilkkaasti toimineen Akateemisen shakkiliiton puitteissa. Osallistumisoikeus perusliittojen kilpailuihin oli sidottu peliluokkaan, joiden myöntämisessä Antille oltiin melkoisen hitaita. Luulen, ettei Anttia ollut korotettu vielä ensimmäiseen luokkaan hänen uusiessaan nuorten Suomen mestaruudesta 1974. Mestariehdokkaaksikin Antti korottui vasta 1975, jolloin hän teki hyvän tuloksen Riihimäellä pelatussa vahvassa avoimessa SM-turnauksessa. Samana vuonna käynnistyi selolaskenta, eikä mestariehdokasluokan liittoturnauksia enää pelattu.

Uuden järjestelmän alkuhässäkkä viivytti Antin korottumista shakkimestariksi. Helmikuussa 1976 Espoon Leppävaarassa pelatun Suomen Shakkiliiton mestaruusturnauksen voittaminenkaan ei riittänyt tekemään Antista mestaria. Arvonimen hän sai vasta seuraavana vuonna takanaan SSL:n mestaruuskilpailun 1977 hopeasija ja jaettu kärkisija avoimessa SM-turnauksessa.

Shakki-innostus Suomessa 1970-luvun jälkipuoliskolla oli huipussaan Heikki Westerisen suurmestaruuden, Pertti Poutiaisen ja Yrjö Rantasen hyvien tulosten ja kansainvälisten joukkuemenestysten jäljiltä. Myös vanhemman sukupolven edustajat Eero Böök ja Kaarle Ojanen osallistuivat kilpailuihin kiitettävän usein. Meidänkin ikäpolvemme kilpailumatkoihin ja vapaa-ajan viettoon liittyi olennaisesti huvittelu pikashakin merkeissä. Tuohon aikaan syntyi myös pikashakin joukkue-SM-kisaa vuosikausia hallinnut kokoonpano Pyhälä, Thomas Ristoja, Pertti Kirjavainen ja minä. Ryhmä pelasi ensin Gambiitin ja 80-luvun puolella Fischerin nimissä. Myöhemmin Rantanen liittyi joukkoon Kirjavaisen tilalle, ja sitten Välkesalmi paikkasi Ristojaa. Vuosina 1977-92 muille jäi joukkueblixteissä vain rippeitä.

Ulkomaanmatkoista hauskimpia oli Antin ensimmäisiin Suomen ulkopuolelle ulottuneisiin pelimatkoihin kuulunut reissu Glücksburgiin syksyllä 1977. Kyseessä olivat kuuden maan ottelut, joihin osallistuivat pohjoismaat ja Länsi-Saksa. Suomi puolusti kahden vuoden takaista pronssia, mutta edes "Kurhon syntyminen" ei pelastanut meitä viimeiseltä sijalta. Pseudonyymin Kurho sukunimi (tai ehkä etunimi) on muuten Tell asuinpaikkamme (Kurhotell) mukaan. Antti pelasi joukkueen nuorten pöydällä (ikäraja oli muistaakseni 24 vuotta), ja riemumme oli suuri kun hän sommitteli loistavan voiton Saksan joukkueen pitkäpartaisesta juniorista "pappa" Feustelista.

Antin kiltinoloinen olemus hämäsi vastustajia pitkään ulkomailla. Koti-Suomessa pelaajat oppivat nopeammin varovaisiksi. Feustelin tapaan varmaan voittoon tuudittautuneita, ja päiväunistaan tylyyn todellisuuteen heränneitä pienempiä ja suurempia mestareita on läjäpäin. Antin suosikkivastustajia olivat amerikkalaiset ja islantilaiset pelaajat. Ruotsalaiset oppivat tuntemaan hänen vaarallisuutensa samaten kuin myöhemmin virolaiset. Venäläisten suurmestareiden safety first -politiikka taas pelasti usean heistä kylmältä kyydiltä.

Kotimaassa Antti oli tavallisimmin mukana kilpailujen kärkikahinoissa, mutta aina silloin tällöin hän teki kerralla valtaisan loven selopistevarastoonsa. Huonot tulokset olivat luonnollisesti sidoksissa Antin terveystilanteen heilahteluihin, mutta tästä aiheesta ei juuri puhuttu. Antti saattoi manailla ankarastikin tappioitaan, mutta selittelyyn hän ei antautunut. Harva on yleensäkään kuullut Antin valittavan kipua tai väsymystä. Pitkät kävelymatkat vaativat kuitenkin veronsa, mikä näkyi Antilla paidan verestymisestä kainaloiden kohdalta sauvojen hierrettyä ihon rikki.

Järvenpään vuoden 1980 SM-turnauskatastrofista toipuminen kesti vahvuusluvuissa mitaten pitkään, sillä luku humahti hetkessä satakunta pistettä alaspäin. Suomen Shakkiliiton toisen ketjukilpailun Antti kuitenkin voitti selvällä erolla toiseksi tulleeseen Jouni Yrjölään. Samalla luku hilautui takaisin oikeaan suuntaan.

Vuosi 1984 merkitsi varsinaista käännettä Antin shakkiuralla. Hän aloitti kauden sijoittumalla jaetulle toiselle sijalle SSL:n mestaruuskilpailussa. Kesällä SM-kisoissa tuli sitten mestaruus reilulla puolentoista pisteen erolla Veijo Mäkeen ja Välkesalmeen. Itse Antti kertoi asennoitumisensa peliin muuttuneen vakavammaksi Suomen mestaruuden tuloksena. Vuotta täydensivät taas joukkuepikashakin mestaruus ja ketjukilpailun voitto. Kauden päätapahtuma oli kuitenkin Thessalonikin olympialaiset, joissa Antti debytoi kunnialla 50-prosenttisella tuloksella. Kisoissa Italian Bela Toth liittyi Antti-klubiin "Pyhälän piikin" eräässä maineikkaimmista voittokuluista.

Keskusshakkiliitto teki 1985 virheen sijoittaessaan Antin vasta Suomen kakkosjoukkueeseen Pohjassa pelattuihin kahdeksan maan otteluihin. Kakkospöydän tulos 5,5/7 oli koko kisojen parhaita. Seuraavana vuonna Antti alkoi matkustella aiempaa ahkerammin. Hän kävi ottamassa tuntumaa Berliinin avoimiin ennen Dubain olympialaisia. Jatkoa seurasi vuodenvaihteen jälkeen Gausdalissa, jossa tuloksena oli jaettu kolmas sija. Kisan KvM-tuloksella voittaneesta Mikko Kivistöstä syntyi vähää myöhemmin anagrammi "toki kvm-sikiö". Taitavana verbaalikkona Antti osallistui innolla anagrammien ja muiden sanaleikkien laatimiseen. Hänen nimestään 70-luvulla kehitetty pliisuhko "tähyän Alpit" muuttui näihin aikoihin muotoon "pahin älyttä", josta Antti itse piti kovasti.

Antin ura lähti uuteen nousuun 1987, SSL:n mestaruuskisassa tuli hopeaa ja SM-turnauksessa jaettu hopeasija. Kesällä hän kävi sisarensa Ritvan kanssa Islannin itärannikolla kuittaamassa kakkospalkinnon. Kisan voittokin oli pitkään Antin ulottuvilla, mutta toinenkin palkinto oli suomalaisesta näkövinkkelistä melko hulppea.

Elokuussa 1987 pelattu Espoon kansainvälinen turnaus oli suomalaisittain mainio. Antti, Kimmo ja minä jaoimme kärkisijan KvM-tuloksella. Vuodenvaihteessa kävimme Tukholman Rilton-cupissa, jossa saimme kumpikin kohtuulliset viisi pistettä. Pääsiäisenä tuli jälleen SSL-hopeaa Välkesalmen peesissä, mutta SM-turnauksessa voitto oli vielä lähempänä. Jouni, Kimmo ja Antti päätyivät tasapisteisiin vertailun ratkaistessa sijoitukset tähän järjestykseen.

Maaottelut Ruotsia ja Viroa vastaan herätettiin henkiin 80-luvun lopulla. Antti oli useimmissa mukana hyvin tuloksin. Hyvä tahti jatkui myös Thessalonikin (toisissa) olympialaisissa, joissa kämppäkaverukset Veijo ja Antti äityivät hurjaan pistekeruuseen. Antin tulos oli mainio 7/10. Thessalonikissa kävimme myös kauaskantoisen pöytäkeskustelun Työväen Shakkiliiton puheenjohtajan Markku Kososen kanssa, jossa sovittiin Antin alkavan valmentaa Johanna Paasikangasta. Paikalla oli suunnilleen koko Suomen joukkue, kun Make ja Antti sopivat asiasta. Tapaus oli lähtölaukaus naisten shakin nousulle Suomessa, sillä Antti on valmentanut useita muitakin naisten maajoukkueen pelaajia.

SSL:n mestaruusturnauksessa 1989 Antti vei mestaruuden jakamalla kärkisijan unkarilaisen KvM Laszlo Hazain kanssa. Hazai toimi jo tuolloin Polgarin sisarusten valmentajana. Hän oli siis Antin kollega. Varsovassa pelattu kansainvälinen turnaus sujui kohtalaisesti, mutta sielläkin Anttia rasittivat hankalat matkat pelipaikalle sekä muiden suomalaispelaajien paimentaminen paikallisessa yökerhossa. Työväen Shakkiliiton kansainvälisessä turnauksessa Antti sijoittui neljänneksi, mutta KvM-arvonimen varmistus jäi taas puolen pisteen päähän. Tahti jatkui Suomen mestaruudella, mutta alueturnaukseen Anttia ei valittu. Syksyn maaotteluissa hän löi Mihail Rytshagovin 2-0 ja pelasi tasan Tom Wedbergin kanssa. Sen sijaan vähän tämän jälkeen tehty visiitti Kotovin muistoturnaukseen Odessaan ei sujunut samalla tavalla. Neuvosto-olosuhteet tosin haittasivat yleisemminkin länsimaisiin hotelleihin ja hygieniaan tottuneita. Syksyn huipennukseksi muodostui kuitenkin yllättävä neljäs sijan joukkue-EM-kisassa Haifassa.

Antin omasta mielestä hänen ehkä merkittävin saavutuksensa osui kuitenkin jo alkutalveen, jolloin hän valtasi pikashakin henkilökohtaisen Suomen mestaruuden. Hän tunnusti myöhemmin, ettei ollut uskonut koskaan pystyvänsä ottamaan sitä, vaikka hänellä vuosien varrella oli lukuisia erinomaisia tuloksia.

Vuosikymmenen vaihde hurahti edelleen mainion pelivireen merkeissä. Pääsiäisenä pelattu Opybank-turnaus tuotti Antille jaetun toisen sijan myös loistovireessä olleen Jounin jälkeen. Jouni varmisti tuloksellaan suurmestarin arvonimen, mutta Antti ylitti KvM-tuloksen täydellä pisteellä. Arvonimikin virallistui samana vuonna. Opybankissa Antti osoitti olevansa suurmestariainesta. Garri Kasparovin valmentajana mainetta saanut suurmestari Jevgeni Vladimirov sai huomata Antin hallitsevan myös takavuosien heikkoutensa, avauspelin, suvereenisti. Mennyttä oli kaukainen 70-luku, jolloin Antin arveltiin ottaneen valtaosan pisteistään tuurilla. Tuurin toistuminen yhä uudelleen ounasteli asiassa olevan muutakin.

Kansainvälisen mestarin arvonimen Antti sai syksyllä 1990 Novi Sadissa. Hän otti varmat 50 prosenttia itse kisoissa, mutta sääntö tuoreiden kansainvälisten mestareiden kehnosta peluusta juuri arvonimen saamisen jälkeen piti hänenkin kohdalla paikkansa. Pääsiäisenä 1991 hän jäi viimeiseksi entistäkin vahvemmassa Opybank-kisassa. Toukokuussa Suomi saavutti ensimmäisen tasatuloksensa Viroa vastaan Tallinnassa pelatussa maaottelussa. Antti pelasi kaksi tasapeliä Rainer Raudin kanssa, mutta matka kävi hänelle kalliiksi. Reissulla saatu salmonellatartunta vei Antin sairaalaan koko kesäksi.

Kesä Kivelässä oli varmasti äärimmäisen pitkästyttävä Antille, jonka mieli paloi pelikentille. Lukeminen ja ystävien vierailut saivat kuitenkin korvata oman pelaamisen. Pelihalujen kasautuminen näkyikin syksyllä pienoisena ihmeenä: melkeinpä suoraan sairaalasta Ruotsi-maaotteluun noudettu Antti kukisti Wedbergin 1,5-0,5 voitettuaan toisen pelin hienosti. Pelikunto pysyikin nyt hyvänä, ja helmikuussa Antti oli jälleen vähällä voittaa Suomen mestaruuden. Vertailussa hän kuitenkin jäi toiseksi, mutta hiukan lohdutusta toi joukkue-SM:n voitto. Antti teki kolmospöydällä kovan tuloksen 7/9.

Kevätkaudelle 1992 mahtui vaisusti sujunut Opybank-kisa, mutta maaottelussa Viroa vastaan Antti otti 1,5-0,5 -voiton Olav Seppistä. Valitettavasti muu joukkue ei pystynyt säilyttämään kokonaisjohtoa. Manilan olympialaisissa sitävastoin Antilla oli vaikeuksia sopeutua kuumaan ilmastoon, ja hänen nopeasti hankkimansa voittoasema englantilaista suurmestaria Julian Hodgsonia vastaan luisui myöhemmin häviöksi asti.

Loppuvuosi sujui jälleen paremmin ja Espoon kansainvälisessä kisassa Antti oli jälleen kärkijoukossa. Liettualaisen Vidmantas Malishauskasin Antti löi tyylikkäästi. Helsinki Openissa ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä, ja syksyn perinteisessä Ruotsi-ottelussa Stellan Brynell ylsi tasatulokseen Antin sorruttua ensimmäisessä pelissä vanhaan helmasyntiinsä impulsiivisuuteen. Toisessa ärsytetty suomalainen ei enää antanut naapurin hyppiä nenille. Antin voitto olikin tärkeä, sillä se varmisti kokonaisvoiton Suomelle niukimmalla erolla.

Maaottelumenestykset jatkuivat vuoden 1993 puolella SELL:in kisojen uudessa versiossa Helsingissä, jossa Antti otti balttivastustajistaan 2,5 pistettä kolmesta. Kesällä Naantalissa pelatussa SM-kisassa Antti oli pitkään mukana kärkikamppailussa, mutta loppu sujui heikommin. Myös loppukesän Jyväskylän Heart of Finland -kisa ja Espoon turnaus kulkivat hänen osaltaan vastatuulessa. Myös seuraava vuosi oli hiljaiseloa totuttua Ruotsi-ottelua lukuun ottamatta. Nyt oli Thomas Engqvistin vuoro tunnustaa tappionsa 0,5-1,5.

Vuoden 1995 alkajaisiksi Antti voitti loppiaisena Kuopiossa pelatun Heart of Finlandin talviturnauksen. Tulos antoi Rantaselle aiheen uhata turnauskertomuksessaan Moskovan olympialaisissa shakkijohtajana toiminutta Anttia joutumisella suoritusportaaseen. Valmentaja saisi siis itse siirtyä kehään. Valmennuspuolellakin tosin tuli jälleen sulka Antin hattuun Johannan voitettua alueturnauksen Ruotsissa kahden pisteen etumatkoin.

Seloykköseksi noustuaan Antin tulokset alkoivat taas ailahdella. SM-kisan ja Heart of Finlandin jälkeen kunto koheni kuitenkin sopivasti Espoon turnaukseen, jossa tuli jaettu kärkisija. Latvian nuoren suurlupauksen Daniel Fridmanin Antti jauhoi taitavasti nurin hyvää tekniikkaa vaatineessa loppupelissä.

Viikonlopputurnaukset täyttivät Antin ohjelman usean vuoden ajan melko tehokkaasti, ja ihmettelin usein kuinka hän jaksoi kiertää Suomea viikosta toiseen. Sarjapelit, SM-turnaus ja kotimaiset kansainväliset turnaukset satunnaisten ulkomaanmatkojen, maa- ja kaupunkiotteluiden lisäksi pitivät hänet tehokkaasti liikkeessä.

Antti oli parasta mahdollista matkaseuraa, ja isommassa ryhmässä reissattaessa hän piti yllä joukkueen huumoria. Illanistujaiset eivät muodostuneet tylsiksi, sillä Antin juttuvalikoima tuntui ehtymättömältä. Hän myös kertoi ne omalla jäljittelemättömällä tavallaan.

Shakkikerho Fischerin kerhotoiminta oli pitkälti Antin varassa sen jälkeenkin, kun Antti oli liittynyt mestaruussarjassa pysyneeseen kasvattajaseuraansa Saloon. Peli-illat vietettiin useimmin pienellä porukalla Hesperiankadulla työhuoneellani tai taloyhtiön kerhotilassa. Usein tutkailimme pelejä kahdestaankin, ja varsinkin sarjapeleihin valmistautuessamme teimme tehokasta työtä. Tavallisimmin kävi kuitenkin niin, että käytimme kaiken ajan minun avausstrategiani hiomiseen, ja Antti kuittasi omat valmistelunsa toteamalla keksivänsä kyllä jotakin. Kummin ominaisuudessa Antti oli läsnä myös Fischerin ja Caissan yhdistäessä voimansa viime elokuussa.

Valmennustoimikuntaan kuuluessamme pidimme kokoukset meillä. Antti ja Jouni jäivätkin sitten kokouksen virallisen osuuden päätyttyä usein rupattelemaan pikkutunneille asti. Antin "mieltymys" vihanneksiin tuli myös esiin hänen lupauduttuaan jäämään meille aterialle: tarjolla kun oli gratinoitua kukkakaalia. Tällä vaimoni Sirkku uhkaili Anttia jatkossakin.

Meillä käydessään Antti piti meidät videoissa, ja etenkin lastenleffojen tekstit hän luki itse tuolloin kouluaan aloittelevalle tyttärellemme Johannalle. Johannan koulutyöhönkin Antti osallistui kuulustelemalla saksanläksyt tarmokkaasti.

Antin terveys oli tänä vuonna reistaillut, ja sairaalakäynnit seurasivat toisiaan. Kuitenkin Antti suunnitteli aina iloisesti uusiin kisoihin osallistumista, ja syyskuun Fischer-turnauksen ja sarjakierrosten jääminen hänen viimeisikseen oli kaikille järkytys. Tiesimmehän Antin hengenvoiman olevan ainutkertainen. Vielä 43-vuotissyntymäpäivänään, jota juhlittiin Niinan Antille järjestämillä yllätysbileillä, Antti oli hyväntuulisena lähdössä Tampereelle pelaamaan viikonlopputurnausta. Turnauksen asemesta edessä oli kuitenkin hakeutuminen sairaalaan. Vieraillessani Antin luona sairaalassa, hän ei enää pystynyt puhumaan. Tapani Viljavan kehittämällä aakkosistolla Antti pystyi kommunikoimaan jonkin verran, ja hän sanoi haluavansa katsella shakkia. Kävimme läpi pari Fontys-turnauksen peliä, joista jälkimmäinen oli lyhytpeli Shaked-Kasparov. Valkean virheen jälkeen Antti välittömästi osoitti kynällä e5-ruutua...

PS. Valmennustoiminta oli Antin sydäntä lähellä. Lahjakkaiden nuorten ja naisten shakkivalmennuksen ja kilpailumatkojen tukemiseksi on perustettu Antti Pyhälän muistorahasto ry, johon yksityiset henkilöt, kerhot tai muut yhteisöt voivat liittyä kannatusjäseneksi maksamalla itse määräämänsä kannatusjäsenmaksun tilille: Antti Pyhälän valmennustukiyhdistys ry., Merita 147030-208622.

[Kotisivu]