Haastaako Nybäck maailman huiput?
Suomen shakin historiassa on ollut muutamia tähtiä, jotka ovat erottuneet selkeästi viimeisen sadan vuoden aikana muista pelaajista ja ovat silloin tällöin pystyneet häiritsemään maailman huippujen rauhaa. Näihin pelaajiin ovat kuuluneet Eero E. Böök, Kaarle Ojanen, Heikki Westerinen, Pertti Poutiainen, Yrjö Rantanen, Jouni Yrjölä ja Heikki Kallio.
Nyt olemme saaneet heidän lisäkseen Tomi Nybäckin, joka nousi viime kesänä kaikkien aikojen nuorimpana suomalaisena, vain 18-vuotiaana, suurmestariksi voitettuaan kansainvälisen Heart of Finland -turnauksen. Lokakuussa hän sijoittui upeasti nuorten MM-kisoissa Kreikassa pronssille. Ja kysymys kuuluukin: Uskalletaanko nyt haaveilla vielä jostakin paremmasta?
Hermopeliä laudan ulkopuolella
Yllä oleva mielessäni testaan kysymyksilläni vieressäni istuvaa Nybäckiä. Vaikka en itse pysty arvioimaan mitenkään pelillisesti hänen shakillista lahjakkuuttaan, aion selvittää asian muulla tavoin.
Heti alussa huomaan, ettei tehtäväni ole helppo. En ole aikonut kysyä mitään inhottavia henkilökohtaiseen elämään liittyviä kysymyksiä, mutta Nybäck ei päästä minua helpolla edes shakin kanssa. Ei se mitään, en aio sääliä vastustajaani, vaikka hän onkin nuori. Yritän tutkailla, pelaako hän kanssani samanlaista psykologista peliä kuin shakkilaudan äärellä? Voinko kenties päätellä jotakin hänen ilmeistään?
Tomi näyttää aavistuksen hermostuneelta. Verryttelen siis ensin ja utelen pelatuista MM-kisoista. Olin kuullut aiemmin, että tavoitteena oli ollut rohkeasti kultamitali. Istuiko siis vieressäni pettynyt pronssimitalisti?
- Yleensä pyrin pelien aikana keskittymään vain pelaamiseen. Joskus ajatukset pääsevät karkaamaan. MM-kisoissa ajattelin viimeisen pelin aikana, että olisi kiva saada mitali ja pitäisi varmaan pelata hyvin. Harmitti, kun viimeinen peli meni tasan. Jäin pronssille, kun hopeakin olisi ollut käden ulottuvilla.
Oliko kultamitali näin jälkeenpäin ajatellen realistinen tavoite? Kisanhan voitti azerbaidzhanilainen suurmestari Shakhriyaz Mamedyarov ylivoimaisesti kahden pisteen erolla seuraavaan.
- Kisat olivat tasaväkisemmät kuin mitä lopputulosten perusteella voi päätellä. Olin edellisissä EM-kisoissa voittanut jo Mamedyarovin ja nytkin asema pelissä olisi ollut tasainen. Koska tavoitteeni olivat korkealla, riskeerasin ja yritin voittoa, mutta tällä kertaa tuli tappio.
Shakki opettaa riskinottokykyä
Olin tyytyväinen Tomin vastauksiin - mitali ei ollut tullut sattumalta. Pidin myös hänen rohkeasta ja pelkäämättömästä asenteestaan muita pelaajia kohtaan. Riskinottokyky ja toisaalta realistinen ajattelutapa näyttävät olevan sopusuhtaisessa tasapainossa, mitä varmasti tarvitaan hyvien tulosten tekemiseen.
Vaikka en vielä päässyt nauttimaan kysymyksilläni Tomin ihanista hymykuopista, olin saanut hänet jo tyynemmäksi ja uskalsin edetä eteenpäin. Olin nimittäin aiemmin kuullut kuinka jotkut suomalaiset kärkipelaajat analysoivat Kasparovin pelejä ja valittelivat etteivät aina ymmärrä niitä tai ainakaan kaikkia siirtoja. Niinpä kysyinkin nopeasti tärkeimmän kysymykseni. Ymmärrätkö Kasparovin pelit?
- Ei minulla ole ongelmia ymmärtää Kasparovin pelejä. Hänen pelejään katsellessa toivoo, että kunpa itsekin pelaisi niin. Minulla voi mennä puoli tuntia sellaisen siirron ymmärtämiseen, jonka hän voi tehdä hyvin nopeasti.
- Jotkut siirrot ovat vaikeampia ymmärtää kuin toiset. Hiljaiset, ennaltaehkäisevät siirrot ovat hankalia, koska niiden vaikutukset näkyvät vasta kymmenen siirron päästä, jos näkyvät ollenkaan. On todella vaikeaa punnita kannattaako niihin tuhlata yksi siirto vai ei.

Olen jo valmis palvomaan suomalaista shakkineroa. Maltan kuitenkin mieleni ja kysyn jatkoksi, mikä erottaa kymmenen maailman huippupelaajaa muista pelaajista?
- Ensinnäkin he ovat imeneet jo äidinmaidosta asti jumalattoman hyvät kyvyt ymmärtää shakkia. Toiseksi heillä on avausvalmistelut ihan omaa luokkaansa. Vastustajat eivät pysty mitenkään yllättämään heitä ensimmäisen viidentoista siirron aikana. Loppujen lopuksi maailman huiput ovat suunnilleen kaikilla shakin osa-alueilla vähän parempia kuin muut. Pitkässä pelissä erot tulevat esiin ja pienistä virheistä sitten rangaistaan.
Kärkipelaajia vastaan taistellaan tosissaan
Jatkan urkkimista ja kyselen lisää. Pienoinen pilke silmässä kysyn palvooko Tomi shakin jumalaa Caissaa? Haluan myös tietää, ihaileeko hän Kasparovia tai kuka on hänen shakki-idolinsa?
- En palvo Caissaa ja pitääkö ihailla jotakin? Minulla ei ole ketään idolia. Arvostan kyllä useampaa pelaajaa. Shakki on vähän sellainen peli, että minäkin voin päätyä jossakin turnauksessa pelaamaan jotakin huippua vastaan, joten ei niitä kannata ihailla, vaan täytyy antaa palaa, jos saa tilaisuuden yrittää.
Nyt hymyilen minä. Sitten on pakko vakavoitua ja kysyä harmittaako Tomia, että hän on aloittanut aktiivisen shakin pelaamisen suhteellisen myöhään eli 11-vuotiaana, kun esimerkiksi Venäjällä huiput kaivetaan esiin jo koulun alussa.
- Ehkä vähän harmittaa, mutta eihän sitä voi enää muuttaa, eikä oikeastaan kannata ajatellakaan. Yritän elää sen kanssa, että aloitin vasta 11-vuotiaana ja aion silti pelata kovaa.

Olet siis aika vakavissasi shakin kanssa?
- Olen valmis harkitsemaan ammattilaisuutta, jos siihen tulee tilaisuus. En kyllä tiedä tuntuuko pelaaminen sitten niin kivalta, jos toimeentulo riippuu siitä. Mutta asiaa voi aina harkita uudelleen. Nyt olen valmis lykkäämään matematiikan opintoja yliopistolla shakin hyväksi.
Huippuvalmennus on salaista puuhaa
Suomessa ei shakin ammattilaisena pelaamiselle ole aiemmin ollut kunnon mahdollisuutta, mutta nyt toivoisi, että Tomin lahjakkuus huomattaisiin. Pitäisi järjestää huipputason valmennus, mistä ei ole aiempaa kokemusta Suomessa.
Mitä tiedät huippuvalmennuksesta? Oletko saanut selville mitään salaisuuksia?
- En tiedä huippuvalmennuksesta oikeastaan mitään, koska siitä ei kerrota avoimesti. Se on hyvin tarkoin varjeltu salaisuus. Kukaan ei halua paljastaa omia keinojaan, koska kilpailu on äärimmäisen kovaa.
- Tiedetään, että ainakin Venäjällä on hyvin systemaattiset menetelmät pelaajien valmennuksessa jo lapsesta alkaen. Tiedetään myös, että aivan maailman kärkipelaajilla on omat taustajoukkonsa, luultavasti parikin valmentajaa pelaajaa kohti. Kasparovilla on ehkä enemmänkin valmentajia - yksi toimii päävalmentajana ja muut apulaisina. Maailmalla kiertää huhu, että hänellä olisi myös monta huipputietokonetta jauhamassa analyyseja yötäpäivää.
Miten voit vielä parantaa omaa peliäsi?
- Itselläni on vielä tehtävää pelin kaikilla osa-alueilla. Eniten pitäisi treenata avausteoriaa. Tarkoitus olisi myös harjoitella säännöllisesti. Nyt on ollut puhetta yhteistyöstä Saksan ykköspelaajan kanssa. Koko- tai edes puolipäiväinen valmentaja on kyllä vielä kaukainen haave. Lisäksi on suunnitelmia Neurologiasäätiön tuki ry:n kanssa muistiharjoittelusta. Fyysisen kunnon ylläpitämisestä on myös luonnollisesti hyötyä.
- Uskon, että voisin muutamassa vuodessa saavuttaa 2650 elopisteen rajan, jos vaan saan mahdollisuuden yrittää. Niillä pisteillä olisin maailman viidenkymmenen parhaan pelaajan joukossa. Siellä pelataan tosi kovaa. Edistymistä siitä eteenpäin on vaikea arvioida nyt.
Lopuksi haluan vielä kysyä ne klassikkokysymykset. Miksi pelaat shakkia? Mikä shakissa viehättää? Ja yllätyksekseni minut palkitaan huokaisulla ja niillä ihanilla hymykuopilla.
- Mielestäni shakki on hieno, haastava ja mielenkiintoinen peli. En pelaisi sitä muuten. On erittäin palkitsevaa, kun on pitkään miettinyt jotakin siirtoa ja löytänyt nerokkaan ratkaisun. Oman pelin kehittymisestä ja voittamisesta saa tyydytyksen.
- Shakin kautta olen myös tutustunut uusiin ihmisiin ja paikkoihin. Turnaus Bermudalla on jäänyt mieleen. Pelit eivät silloin oikein kulkeneet, mutta trooppisen saaren olosuhteet olivat mainiot. Sinne voisin mennä pelaamaan uudelleenkin.
Teksti ja kuvat: Anna-Mari Hursti
Ohessa Tomi Nybäckin peli Pablo Lafuentea vastaan 10. kierroksella nuorten MM-kisoissa Kreikassa 23.10.2003 mestarin analyyseillä.
Nybäck-Lafuente
Haastattelun jälkeen suurmestari Tomi Nybäckin eloluvuksi eli kansainväliseksi shakin vahvuusluvuksi on 1.1.2004 määritelty suomalaisen shakkihistorian korkein luku 2546. Nybäck solmi 2.3.2004 Viisas siirto -yhteistyösopimuksen Neurologiasäätiön tuki ry:n sekä Suomen Keskusshakkiliitto ry:n kanssa, joka tähtää hänen osaltaan shakin ammattilaisuraan. Seuraava kova turnaus on miesten EM-kisat 14.-31.5.2004 Turkissa, Antalyassa.
4.5.2004
|