Saapuminen Havanna Libreen

Havannan olympialaisten Suomen joukkueeseen ylsivät pöytäjärjestyksessä: KvM Kaarle ”Kalle” Ojanen, Heikki Westerinen, Ilkka Kanko ja Matti Rantanen sekä varamiehet Aki Lahti ja Ilmari ”Aatu” Niemelä. Pelaajat valittiin keskusshakkiliiton maajoukkueluokan listan perusteella, lisäksi Työväen Shakkiliitolla oli siihen aikaan yhden paikan optio joukkueeseen. Eero E. Böök olisi päässyt kisoihin, mutta oli estynyt osallistumaan. Joskus joukkueesta tippuminen rimaa hipoen voi olla tuskallista. Näin kävi Allan Kiviaholle, joka olisi ollut seuraavana listalla.

Keskusshakkiliitto kustansi joukkueen lentomatkat Helsinki-Praha-Helsinki. Isäntämaa huolehti matkakuluista Praha-Havanna-Praha sekä täysihoidosta paikan päällä. Pelaajien omaa rahaa kului matkalla lähinnä pelien jälkeen hotellin baarissa ja mahdollisiin muihin omiin ostoksiin. Tuohon aikaan matkustaminen lentokoneella ei ollut kovin yleistä ja lähinnä rikkaampien etuoikeus. Matka olympialaisiin oli siis monestakin syystä tavoiteltu kunnia. Tällä kertaa tiedossa oli pitkä matka eksoottiseen maahan, mikä sai aikaan lisäjännityksen siitä, mitä tultaisiin näkemään ja kokemaan.

Matka Havannaan kesti monta päivää, koska lentoja Helsingistä Prahaan ja sieltä eteenpäin oli vain pari kertaa viikossa. Aikataulujen vuoksi suomalaiset yöpyivät Prahassa hotelli Internationalissa ja osallistuivat illalla kekkereihin Kuuban suurlähetystössä. Prahasta matka jatkui Cubana de Avìacionin hankkimalla nelimoottorisella ja kovaäänisellä Bristol Britannia -potkuriturbiinikoneella Irlannin Shannonin ja Kanadan New Foundlandissa sijaitsevan Ganderin kautta Havannaan. Tankkaukset välilaskuilla kestivät noin tunnin, jonka aikana ei voinut poistua koneesta. Lento oli täynnä eurooppalaisia shakinpelaajia, mutta tuttavuuksia ei vielä tässä vaiheessa matkaa solmittu. Atlantin ylitys oli pitkä ja tylsä, mutta onneksi sitä helpottivat ruoat ja juomat.

Havannassa joukkuetta odotti yllätys, kun kone rullasi kentällä punaisen maton ja kunniakomppanian viereen. Seurasi hämmennys, kun ei ollut tietoa virallisesta käytösprotokollasta. Tilanne laukesi, kun koneen etuosasta asteli matolle tummapukuinen mieshenkilö, joka otettiin juhlallisesti vastaan. Kyseessä oli Kenian lupaavimpana poliitikkona pidetty ulkoministeri Tom Mboya, jonka kohtalona oli joutua salamurhaajan uhriksi vuonna 1969. Pelaajat vastaanotettiin lentokentällä ilman virallisia seremonioita Cuba Libre -cocktailein, jotka olivat suosittuja Suomessakin. Castron vallankumoukseen liittyi tuohon aikaan tiettyä hohtoa, joka symbolisoitui rommista tehtyihin cocktaileihin.

Kentällä joukkueet tapasivat oppaansa, jotka veivät heidät käytössään olevilla autoilla keskustan loistohotelli Habana Libreen. Ulkona paistoi aurinko ja pelaajat saivat ensikosketuksensa palmuihin ja iloiseen kuubalaiseen elämänmenoon. Suomalaisten opas Bernardo Gonzales ei puhunut kovin hyvää englantia, mutta oli avulias ja ystävällinen. Aikaeron väsyttämät matkustajat valtasivat tyytyväisenä hotellinsa huoneet. Kärkipelaajat Kalle ja Heikki jakoivat huoneen, samaten Aki ja Ilkka, jotka olivat pelanneet aiemmin samoissa turnauksissa, vanhemmat konkarit Matti ja Aatu olivat myös luonnollinen valinta.