yla
logo
banneri_yla
       Antikvaarinen kirjakauppa Kimmo Välkesalmi
banneri_ala
banneri_oik
ShakkiNet - artikkelit/juttunenkulma_yla



Valmistautuminen turnaukseen

Saapumisen jälkeen oli kaksi päivää aikaa tutustua tarkemmin hotelliin. Suomalaiset pääsivät 25-kerroksisen hotellin 19. kerrokseen, josta oli mahtavat merinäköalat. Tyypilliseen hotellihuoneeseen kuului liukuovella erotettu parveke, ainakin 120 cm leveät sängyt, pieni pöytä, muutama tuoli sekä koristeellinen särmi, joka erotti huoneesta wc:n ja lavuaarin. Huonekalut olivat ohutrakenteista tummaa puuta, myös seinät olivat puupintaiset. Huoneissa ei ollut jääkaappia, mutta sisällä ilmastointi toimi liiankin tehokkaasti aiheuttaen vilustumisvaaran, vaikka ulkona oli paahtava helle. Kalle ilahdutti muita soittamalla parvekkeen liukuovea säätelemällä pasaatituulen sävelin Porilaisten marssin.



Habana Libre oli amerikkalaisten rakentama, eikä vielä kovin rupsahtanut. Tilavassa ala-aulassa oli kahdeksan hissiä ja neljä isoa shakkilautaa, jotka olivat kooltaan noin 1 x 1 metriä. Alakerrassa oli myös parturi, ravintola ja yökerho - näköalabaari oli ylhäällä. Pari päivää ennen kisojen loppua löytyi vielä eräänlainen ”salabaari”, jossa soitettiin jatsia! Tavallisilla kuubalaisilla ei ollut pääsyä hotelliin, mutta pelaajat saivat kulkea vapaasti hotellin ulkopuolella.

Valmentautuminen kisoihin oli sen aikaiseen tyyliin jokaisen oman harjoittelun varassa. Harjoitusotteluita pelattiin jonkin verran - Ilkka muistaa ainakin yhden ottelun Böökiä vastaan. Shakkikirjojakaan ei ollut paljon mukana, vain joitakin avaus- ja loppupelikirjoja. Informator alkoi ilmestyä vasta noihin aikoihin. Jokainen nojautui omaan pelitaitoonsa, eikä peleihin valmistauduttu yhdessä etukäteen. Ojaselta kysyttiin jonkin verran neuvoja ja pelaajien mieleen jäi ohje, että peliä pitäisi olla aina varastossa.

Helteeseen oli varauduttu vaaleilla kevytkankaisilla puvuilla. Kallen pellavapuvun takille kävi huonosti, kun hän istui järjestäjien mustaksi maalaamalle metallituolille, joka ei ollut vielä kokonaan kuivunut. Tuloksena kaunis ristikko selässä, joka tosin vaaleni ajan kanssa.

Joukkueen kapteeni Kaarle Ojanen osallistui pelien alkamista edeltävänä päivänä kokoukseen, jossa kaikki 52 maan joukkueet pantiin vahvuusjärjestykseen, minkä perusteella järjestäjät määrittivät alkuryhmien ensimmäisen kierroksen parit. Kapteeni valitsi pelaajat jokaiselle kierrokselle ja ilmoitti valinnat määräaikaan mennessä. Tasapelin kysyminen kapteenilta oli vapaaehtoista, eikä häviäminen kisoissa ollut katastrofi, sillä pelaamaan saattoi joutua seuraavallakin kierroksella. Ilkka Kankolla oli erityistehtävänä osallistua FIDE:n kongressiin varapresidentti Helge Hindströmin ollessa estynyt.