Dramaattinen kotiinpaluu

Koti-ikävä oli jo ehtinyt vaivata osaa pelaajista, varsinkin kun hankalat puhelinyhteydet sekä kirjeiden ja korttien hitaanlainen kulku rajoittivat yhteydenpitoa. Kotimatkalle lähdettiin tyytyväisenä matkalaukuissa tuliaisina shakkinappulat, sikaarit ja sombrerot, kun mitään muuta ostettavaa ei oikein ollut. Mutta kuka olisikaan arvannut etukäteen minkälainen hermoja koetteleva tragikomedia paluumatkasta tuli?

Päättäjäisten jälkeisenä tiistaiaamuna pelaajat kuskattiin lentokentälle yhdeksäksi, missä seurasi parin tunnin odotus. Kun pelaajille alettiin tarjoilla Daiquiri-coctaileja, epäilykset heräsivät. Illalla kuuden aikaan tuli ilmoitus, että Ganderissa on lumimyrsky ja matka siirtyy päivällä. Ei auttanut muu kuin palata hotelliin.

Seuraavana päivänä yritettiin uudelleen ja päästiin matkaan. Tälläkään kertaa iloa ei riittänyt pitkään, sillä 2,5 tunnin lentomatkan jälkeen huomattiin yhden koneen neljästä moottorista pysähtyneen, juuri kun Kalle ja Heikki pelasivat taskushakilla neuvottelupeliä joukkuetovereitaan Mattia ja Akia vastaan. Äkkiä lentoemot ilmestyivät ohjaamosta tuoden pyytämättä suklaata, konjakkia ja sikareita. Ilkka sanoikin: ”Nyt otetaan sitten näköjään kaikki viihdytyspalvelut esiin, joudutaan varmaan palaamaan takaisin Havannaan.” Pian kone tekikin jyrkän käännöksen. Shakkipeli saatiin mieltä askarruttaneessa tilanteessa loppuun - sen voittivat Ojanen ja Westerinen.

Lentokentällä oli jälleen kerran vastassa iloinen opas Gonzales, joka oli hyvästellessä kysynyt, että koska suomalaiset palaisivat takaisin. Eipä mies ollut arvannut, että jälleennäkeminen tapahtuisi niin pian! Seuraavana aamuna Boris Spasski istui aamiaisella naukkaillen rommia. Matkavaikeudet olivat kai käyneet hermoon, sillä sympaattinen Boris ei normaalisti alkoholia pahemmin harrastanut.

Torstaiaamuna kello yhdeksän istuttiin jälleen lentokentällä ja odoteltiin. Illalla kuuden aikoihin kerrottiin, että Ganderissa on lumimyrsky ja seurasi taas ylimääräinen yö hotellissa. Perjantaina lentosuunnitelmaan päätettiin tehdä muutos ja kello 12.00 päästiin matkaan Atlantin Azorien kautta Prahaan. Tilanne oli jo puuduttanut kärsivällisimmätkin. Ruotsin Martin Johansson oli jo ehtinyt vannoa, ettei koskaan enää lähde Euroopan ulkopuolelle.

Juomatarjoilu paluumatkalla oli ylenpalttinen. Liekö osasyynä se, että polttoaine olisi riittänyt 11 tunnin lentoon ja uuden reitin lento kesti 10,5 tuntia? Kovin paljon varaa epäonnistumiseen ei siis ollut. Onneksi loppumatka sujui lähes ongelmitta. Prahassa jouduttiin taas viettämään yö ja siellä Kaarle Ojanen kuuli kotiväeltään uutisen äitinsä kuolemasta. Onneksi Kalle oli käynyt tapaamassa äitiään sairaalassa ennen matkalle lähtöään.

Prahasta lento jatkui Berliinin kautta Tukholmaan koneella, jonka penkeille oli jaettu aikataulut. Kun Berliiniin laskeutumiseen oli vielä aikaa 20 minuuttia, kone alkoi laskeutua maata kohden. Taas säikähdettiin, mutta tällä kertaa turhaan, sillä aikataulut olivat olleet väärät ja suunnitellun mukaisen laskeutumisen pitikin olla aiemmin. Paluumatkasta jäi monelle pelaajalle lentopelko, mutta onneksi mitään varsinaista paniikkia ei matkan aikana syntynyt.

Lopulta kotiin saavuttiin viikon verran myöhässä, mikä työnantajienkin oli pakko hyväksyä. Onneksi kotiin oli saatu ilmoitettua suunnitelmien muutoksista ja lentokentällä olivatkin vastassa tyytyväiset perheen jäsenet. Kotimatkakommellukset olivat ehdottomasti matkan ikävin ja hermoja raastanut kokemus – mutta ehkä jälkeenpäin ajatellen myös hauskin.

Teksti: Anna-Mari Hursti
Kuvat: Kaarle Ojanen & Ilkka Kanko