Haastattelussa Jonathan Speelman

Lontoo, 12.12.2011, Antti Parkkinen

55-vuotias Jonathan Speelman on tutkintonsa Oxfordin yliopistossa suorittanut matematiikan tohtori ja yksi Englannin kaikkien aikojen parhaista shakinpelaajista, mm. kolminkertainen Ison-Britannian mestari ja kaksinkertainen MM-ehdokas.

Jonathan Speelman, mitkä ovat olleet shakkiurasi muistettavimmat saavutukset?

-Kyllä ne olivat ne kaksi kertaa, kun pääsin pelaamaan MM-ehdokasotteluihin 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Varsinkin se ensimmäinen kerta, jolloin voitin ensimmäisellä kierroksella Yasser Seirawanin ja toisella kierroksella Nigel Shortin.

Pelaatko vielä ammatiksesi? Mikä on nykyinen pelitasosi?

-Nykyinen vahvuuslukuni on noin 2510 ja pelaan silloin tällöin turnauksissa ja säännöllisesti Englannin 4NCL-liigaotteluissa.

Mitä teet elääksesi?

-Kirjoitan shakista kolmeen lehteen käytännöllisesti katsoen joka päivä. Minulla on kolumni The Independent, the Observer ja the Sun-lehdissä.

Olet myös kirjoittanut shakkikirjoja? Kirjoitatko niitä edelleen?

-Saan kirjoittaa tarpeeksi kolumnejani varten. Mutta 1980-luvulla kirjoittamani kirjat loppupeleistä ja omista parhaista peleistäni saivat hyvän vastaanoton. Pidin niiden kirjoittamisesta, ja ne ovat edelleen oikein hyviä kirjoja.

Nykyisin suuri osa pelaajista käyttää harjoitteluun enemmän tietokantoja kuin shakkikirjoja. Mitä mieltä olet kirjojen ja tietokantojen suhteellisesta hyödyllisyydestä?

-Tilanne on muuttunut siten, että pelaajat etsivät kirjoista tietoa niistä asioista, joita heidän pitäisi opiskella, ja hakevat sitten tarvittavat asiat tietokannoista. Tällainen kehitys on ollut väistämätöntä. Avausvalmisteluissa käytetään tietokoneanalyysejä. Niiden avulla huippupelaajilla on parempi valmius kamppailla, ja peleistä tulee mielenkiintoisempia myös yleisöä ajatellen, mikä on vain hyvä asia.

Miten vertaisit brittipelaajien tilannetta nyt ja silloin, kun itse pelasit huipulla?

-Nykyisin on paljon vaikeampaa menestyä. 1970- ja 1980-luvut olivat hyvää aikaa länsimaisille huippupelaajille. Meitä oli silloin paljon vähemmän. Tilanne alkoi muuttua, kun Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maiden saivat alkaa matkustaa vapaasti 1980-luvun lopussa ja hyviä pelaajia tuli kilpailuihin paljon enemmän. Ja nykyisinhän vaikkapa Ukrainasta tulee joka toinen tai kolmas vuosi uusi nuori huippupelaaja.

Onko Britanniassa uusia lupaavia nuoria?

-En voi nimetä ketään todella loistavaa lahjakkuutta, mutta niitäkin on varmaan tulossa. Täällä asiat tapahtuvat hitaammin. Lapset aloittavat shakinpeluun myöhemmin. Jos pelaamista ei aloita varhaisessa iässä, kehittyminen on hitaampaa ja menestykset tulevat myöhemmin.

Entä mitä mieltä olet shakkimaailman yleisestä nykytilanteesta?

-Älypeleillä on aina samat ongelmat: niille on vaikea löytää sponsoreita. Mutta viimeaikaisessa kehityksessä on ollut hyvääkin: ainakin FIDE:llä on nykyisin toimiva järjestelmä maailmanmestaruudesta pelaamiseen, kunnon MM-ottelut eikä mitään cup-kilpailuja. Siitä huolimatta, että kilpailuja järjestetään ties missä, kuten viimeksi naisten MM-ottelu Tiranassa. Nykysäännöissä on myös hieman liioittelua esimerkiksi sen suhteen, että pelaajien on ehdottomasti oltava paikalla pelien alkaessa. Säännön ymmärtää huipputurnauksissa, mutta onko sillä niin väliä tavallisissa kilpailuissa, missä ei ole ketään katsomassa?

Mitä sitten voitaisiin tehdä tilanteen parantamiseksi?

-Jaaha. Tällaiset kysymykset ovat ihan liikaa minulle. Minulla ei ole mitään halua mennä mukaan shakkipolitiikkaan. Olen seurannut sitä vierestä jo tarpeeksi kauan…

Entä mikä sinua alunperin kiehtoi shakissa? Jaksaako shakki yhä viehättää?

-Opin shakin kuusivuotiaana serkultani, ja pikkupoikana pelaaminen oli hauskaa ja mielenkiintoista. Ei siitä vieläkään ole tullut tylsää, mutta joskus tuskallista, kun ei enää pelaa yhtä hyvin kuin tietää osaavansa pelata.

Entä ketkä ovat olleet omia suosikkipelaajiasi?

-Itse olen pelannut enimmäkseen puhtaan asemallisia pelejä, mutta ihailen pelaajia, joiden peleissä on paljon sotkuisia asemia, kuten Tal ja Kasparov. Nykypelaajista tällainen on myös Ivantshuk. Täällä Lontoossahan on mukana maailman neljän parhaan pelaajan ryhmä, mutta Ivantshuk voisi olla ryhmän viides jäsen. Hän on huippupelaajista kenties kaikkein lahjakkain, mutta hänellä on huonot hermot.

Voisitko vielä nimetä omista peleistäsi jonkin erityisesti mieleen jääneen?

-Sellainen voisi olla vaikka pelini Tony Milesia vastaan vuoden 1975 Britannian mestaruuskilpailuista. Villi peli, jossa ei seurattu tavallisia muunnelmia. Siirsin jo pelin alkuvaiheessa h4, g4, Th3, jne. Kukaan ei pidä häviämisestä, mutta vaikka Tony hävisi pelin, hänkin oli varmaan tyytyväinen, että pelistä tuli niin mielenkiintoinen.

KISASIVUT