Pikahaastattelussa Viktor Kortshnoi

Antti Parkkinen 27.1.2008

Sunnuntaiaamuna yhtenä ensimmäisistä saapuu Wijk aan Zeen turnauspaikalle Viktor Kortshnoi. Hän on hyväntuulisena menossa yhdessä muiden veteraanisuurmestareiden kanssa yleisön eteen kommentoimaan päivän pelejä, löytää kuitenkin muutaman minuutin vastatakseen kysymyksiin.

Olette 76-vuotias. Kuinka jaksatte noin korkeassa iässä vielä pelata tuolla tasolla? - Tässä turnauksessa pelasin huonosti, varsinkin mustilla. Hermoni eivät olleet yhtä hyvät kuin tavallisesti. Useimmat ihmiset rauhoittuvat vanhetessaan, minulle on käynyt päinvastoin.

Luin äskettäin, että osallistuitte äskettäin Moskovassa pelattuun nostalgiseen Neuvostoliitto-Jugoslavia-"maaotteluun". Miten on mahdollista, että juuri te, joka aikoinaan loikkasi Neuvostoliitosta, pelasi isäntäjoukkueessa? Kaipaatteko vanhoja aikoja vai oliko vain mukavaa tavata vanhoja ystäviä? - Ottelu järjestettiin tietenkin nostalgian merkeissä. Kumpaakaan maatahan ei ole enää olemassa. (Nauraa.) Oli miellyttävää tavata ihmisiä, joiden kanssa on pelattu yhdessä viisikymmentä vuotta. Minulla on myös aina ollut hyvät suhteet jugoslavialaisiin, koska puhun serbiaa. Ja kun lähdin Neuvostoliitosta, harkitsin myös mahdollisuutta kirjoittaa Josip Broz Titolle ja pyytää lupaa asettua maahan.

Loikkasitte Hollannissa vuonna 1976. Nyt olette 76-vuotias ja taas Hollannissa. Hauska yhteensattumako? - Loikkasin siksi, että halusin jatkaa shakkiuraani ja elämääni. En halunnut joutua Siperiaan. (Nauraa.) Lisäksi tuohon aikaan miesten keskimääräinen elinikä Neuvostoliitossa oli kuusikymmentä vuotta, kuten Venäjällä nykyisin, lännessä se oli seitsemänkymmentä vuotta.

Miten loikkauksenne tapahtui? - Pelasin turnauksessa Amsterdamissa. Pari päivää aikaisemmin pyysin Anthony Milesia näyttämään, miten kirjoitetaan englanniksi "political asylum". Luulen, että hän teki sen oikein mielellään. (Nauraa.)

Käyttekö nykyisin usein Venäjällä? Miten ihmiset siellä suhtautuvat teihin ? - Kun lähdin Neuvostoliitosta, lähdin ainiaaksi enkä odottanut järjestelmän romahtavan jonakin päivänä. Kesti kuusitoista vuotta, ennen kuin palasin sinne ensimmäistä kertaa. Tapaamani ihmiset ovat olleet hyvin vieraanvaraisia, mutta ikään kuin pyydelleet anteeksi, etteivät tukeneet minua silloin, kun tarvitsin apua.

Mitä mieltä olette nykyshakin ilmiöistä, kättelyselkkauksesta ynnä muusta? - Nykyshakissa tapahtuu asioita, joita ei ennen tapahtunut. Mutta aina oppii uusia asioita. Kun muutin länteen, en tiennyt esimerkiksi sitä, että Aljechin kirjoitti toisen maailmansodan aikana juutalaisvastaisia kirjoituksia. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että silloin käytiin sotaa. Nykytilanteessa en voi hyväksyä sitä, jos Radzhabov on lausunut kielteisiä kommentteja Aronianista ja armenialaisista. Se on mielestäni verrattavissa Aljechinin käytökseen.

Entä mitä mieltä olette shakin kaupallistumisesta, uusista sponsoreista ja tiedotusvälineiden lisääntyneestä kiinnostuksesta? - En ole havainnut, että uusia sponsoreita olisi ilmestynyt liiaksi asti. Ja jos ilmaantuu, niin hyvä vain. (Nauraa.) Minähän olen shakkiammattilainen.

Ansaitsette siis yhä hyvin shakkia pelaamalla? Anteeksi, jos kysymykseni on liian suora. - Vastaan kaikkiin kysymyksiin. Sveitsiläisturnauksia järjestetään nykyisin yhä enemmän, mutta vanhanmallisia kutsuturnauksia on vähemmän kuin ennen. Minulla on onnea, että saan kutsuja niihin useammin kuin monet nuoremmat pelaajat.

Vielä tyhmä kysymys. Nimenne on Viktor Lvovitsh. (Venäläinen isännimi tulee etunimestä Lev, joka tarkoittaa myös leijonaa.) Muistutatteko omasta mielestänne yhtään leijonaa? - Nuorempana näin saattoi olla. Vanhemmiten terävät luonteenpiirteet tasoittuvat. Ainakin minulle on käynyt niin.