Maiden Elo-keskiarvot 1.1. 2005
FIDE panee pelaajien lisäksi järjestykseen maat
Maailman shakkiliitto (www.fide.com) listaa nykyisin pelaajien
vahvuusluvut neljä kertaa vuodessa. Jo muutamalla viime kerralla se on pannut
paremmuusjärjestykseen myös jäsenmaat kymmenen parhaan pelaajan ELO-keskiarvon
mukaan. Tässä listan kärkipäätä 1.1. 2005 (FIDE:n muutama yhteen- ja
jakolaskuvirhe on tähän korjattu):
Kuten
odottaa sopii, Venäjä on tällaisessa tilastossa omaa luokkaansa. Nuorten
ukrainalaisten viimeaikaiset hienot saavutukset (olympiavoitto!) ovat nostaneet
maan selväksi kakkoseksi. Niiden jälkeen onkin jo tasaisempaa, ja sijoitukset ovat jonkin verran vaihdelleet listalta toiselle viime
vuosina. Hurjassa nousussa on ollut Ranska, joka on ex-neuvostovahvistustensa
ohi saanut tuoreelle Top 100 –listalle neljä syntyperäistä ranskalaispelaajaa
(Bacrot, Lautier, Fressinet ja Bauer). Myös Calviassa pronssia saanut Armenia
on pienestä asukasluvustaan huolimatta korkealla kuudentena, ja heti perässä
seuraavat sen myös melko pienet kaukasialaiset naapurit Georgia
(kolmastoista) ja Azerbaidzhan (kuudestoista), jotka ovat Neuvostoliiton
seuraajavaltioista parhaita Venäjän ja Ukrainan jälkeen.
Eniten
voimasuhteisiin vaikuttanut seikka on ollut venäläispelaajien massiivinen
maastamuuto Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Yhdeksän kymmenestä parhaasta
israelilaisesta, kahdeksan kymmenestä parhaasta amerikkalaisesta ja kuusi kymmenestä
parhaasta saksalaisesta on entisiä neuvostoliittolaisia. Yllä olevan listan
maista on näiden lisäksi kymmenen parhaan joukossa ainakin yksi tällainen
vahvistus seuraavilla mailla (vahvuusjärjestyksessä): Unkari, Ranska, Hollanti,
Puola, Romania, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Slovakia, Slovenia, Kanada, Belgia,
Itävalta, Italia ja Australia. Näistä lähes jokainen olisi listalla muutaman
pykälän alempana ilman uusia kärkipelaajiaan.
Maailman
kärkeä kohti ovat tasaisen varmasti nousseet myös Kiina ja Intia, jotka tukevat
voimakkaasti nuorten shakkiharrastusta ja tarjoavat nykyisin lahjakkuuksilleen
tilaisuuksia kohdata maailman huippuja järjestämällä vahvoja turnauksia ja
maaotteluita kotikentällä. Euroopan maista ovat vahvistuneet Puola ja Espanja.
Sen sijaan esimerkiksi Englannista ei ole viime vuosina ilmaantunut vahvaa
nuorta pelaajasukupolvea. Entisistä menestyksekkäistä sosialistimaista
Bulgaria, Romania ja Tshekki ovat myös lievässä laskussa. Ex-Jugoslavian
pelaajiin palataan tässä jutussa myöhemmin.
Huomattakoon
myös, että Myanmarin pelaajia ei ole otettu huomioon näissä tilastoissa. Heidän
tuloksistaan, peleistään tai edes olemassaolostaan ei ole tarpeeksi
dokumentoitua tietoa. Ainoa pelaaja, joka on todistettavasti osallistunut
oikeisiin turnauksiin kiinalaisten kanssa, on SM Zaw Win Lay, jonka luku on
pudonnut muutaman vuoden takaisista ihmelukemista normaaliin. Luvullaan 2498
hän ei olekaan enää maan ykkönen, vaan edellä on pysynyt useita yli 2500:n
“pelaajia”.
Suomi on
totuttuun tapaan Pohjoismaista viides ja listalla sijalla 54. Tanskalla on
vahvojen kärkipelaajiensa ansiosta etumatkaa Ruotsiin. Kumpikin maa on jonkin
verran vahvempi kuin Baltian maat, joista Liettualla on muutaman pisteen
etumatka Latviaan. Norja ja Islanti ovat kymmenen keskiarvoltaan melko
tasavahvoja ja Virosta hieman edellä. Alueena Pohjoismaat ovat
väestömääräänsä nähden vahvoja shakissa. Tässä todisteeksi Pohjoismaiden
kahdenkymmenen parhaan pelaajan lista:
Ruotsalaisia
mahtuu kahdenkymmenen parhaan pohjoismaalaisen joukkoon seitsemän, tanskalaisia
viisi, norjalaisia neljä ja islantilaisia kolme. Ainoa suomalainen Tomi Nybäck
on kuitenkin matkalla ylöspäin ja (ainakin toistaiseksi) pisteen edellä Norjan
ihmelasta Magnus Carlsenia.
Neljän ja kahdenkymmenen parhaan keskiarvot
Mutta
miksipä juuri kymmenen parhaan keskiarvo antaisi parhaan mittapuun maiden
keskinäiseen vertailuun? Onhan niin, että varsinkin pienillä mailla voi olla
kova kärki, muutama huippupelaaja vailla vertaa, kun taas niillä mailla, joilla
on runsaslukuinen väestö tai ainakin vahva perinteinen shakkikulttuuri, on
paljon suhteellisen tasavahvoja pelaajia, vaikka huippupelaajia olisikin tasoon
nähden suhteessa vähän. Katsotaanpa siis ensin taulukkoa maiden neljän parhaan
keskiarvoista:
Ukraina
on tässäkin Venäjän jälkeen selvänä kakkosena. Intia on noussut jo kuudenneksi,
kun Anandin vanavedessä on kasvanut taitavia nuoria, muun muassa vuoden 2004
nuorten maailmanmestari Pentala Harikrishna. Suurista maista taas USA:lta ja Saksalta
puuttuvat nykyisin maailman huiput.
Suomellakaan
ei ole Nybäckin lisäksi muita yli 2500:n pelaajia. Sijoitus on 59., Perun ja
Irlannin välissä ja selvästi muita Pohjoismaita ja Baltian maita jäljessä.
Suomella on kuitenkin tasaväkinen hyvien pelaajien joukko, jonka vahvuusluvut
voisivat olla korkeampia, jos maamme huiput osallistuisivat enemmän
kansainvälisiin turnauksiin eivätkä vain pelaisi keskenään (jolloin ELO-pisteet
vain vaihtavat omistajaa pelaajalta toiselle). Kansainvälisissä kosketuksissa
pelaajat voivat nostaa omaa lukuaan ja samalla hyödyttää maanmiehiään, jotka
saavat jatkossa kotimaan turnauksissa numerollisesti vahvempaa vastusta.
Niinkin vahvojen shakkimaiden kuin Englannin ja USA:n suhteelliseen taantumaan
voikin olla osasyynä se, että niidenkään pelaajat eivät - maantieteelle kun ei
voi mitään - pelaa riittävästi muiden kanssa. (Ehkä on myös niin, että
kehittyneen teknologian maissa on siirrytty yhä enemmän pelaamaan Internetissä
FIDE:n vahvuuslukujen ulkopuolella, mutta se on jo toinen juttu.)
Suomen
kärkipelaajien tasaisuus näkyy seuraavasta kahdenkymmenen parhaan keskiarvojen
taulukosta:
Suomi
on tässä sijalla 49 eikä kovinkaan kaukana esimerkiksi Islannista ja Virosta.
Ruotsissa hyvien pelaajien lukumäärä on suurempi kuin Tanskassa, ja näin
laskettuna maa on Pohjoismaiden ykkönen.
USA,
Saksa ja Israel ovat myös maita, joissa on runsaslukuinen vahvojen pelaajien
joukko. Viimeksi mainitun lisäksi myös Armenia ja Georgia ovat pienestä
asukasluvusta huolimatta laajan shakkikulttuurin maita. Kiinan valtavasta
väestöstä taas löytyy väkisinkin lahjakkuuksia, nyt kun shakkiharrastus on
sielläkin levinnyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
Verrataan
vielä aiempia taulukoita keskenään:
Tässä
taulukossa on kymmenen parhaan keskiarvojen 30 kärjessä. Vasemmanpuoleiset
sarakkeet kertovat neljän parhaan keskiarvot ja sijoitukset, oikeanpuoleiset
sarakkeet tilanteen kahdenkymmenen parhaan keskiarvojen mukaan.
Taulukoista
voi myös huomata, kuinka entisen Jugoslavian seuraajavaltioissakin on yhä suuri
joukko vahvoja suurmestareita, vaikka he eivät enää ylläkään aivan maailman
kärkisijoille. Jos Jugoslavia yhä olisi yhtenäinen maa, sen neljän parhaan
keskiarvo olisi 2639, jolla se sijoittuisi kolmanneksitoista. Kymmenen parhaan
tilastossa sijoitus olisi yhdeksäs keskiarvolla 2606 ja kahdenkymmenen parhaan
tilastossa peräti neljäs keskiarvolla 2577.
Jos
leikitään ajatuksella, että Pohjoismaat olisivat yksi maa, kymmenen parhaan
keskiarvolla 2589 ne pääsisivät sijaluvulle 12 ja kahdenkymmenen parhaan
tilastossa keskiarvo olisi 2562 ja sijoitus kahdeksas ennen Englantia. Shakkia
osataan shakkia siis pelata myös Pohjolassa, vaikka Carlsenin lisäksi ei peliin
ole viime vuosina ilmestynyt uusia huippulahjakkuuksia.
Lopuksi
vielä vertailutaulukon sijaluvut 31-60 (kymmenen parhaan keskiarvot):
Tammikuussa 2005 Antti Parkkinen