Shakkihistoriaa: ELO Top Ten 1970-2009

Shakinpelaajat harrastavat usein eri aikakausien huippupelaajien vertailua keskenään: Olisiko Aljechinilla ja Capablancalla ollut mitään mahdollisuuksia Fischeriä, Karpovia ja Kasparovia vastaan? Miten Steinitz ja Lasker olisivat pärjänneet Anandille ja Topaloville? Näihin kysymyksiin on mahdotonta vastata, mutta niillä on hauska leikitellä. Vuodesta 1970 lähtien maailman shakkiliiton FIDE:n käytössä on ollut kehittäjänsä, unkarilaissyntyisen amerikkalaisen Arpad Elon mukaan usein ELO-listaksi kutsuttu vahvuuslukulista, jonka avulla voi vertailla pelaajien vahvuutta kulloisellakin hetkellä. Aluksi lista julkistettiin kerran vuodessa, vuodesta 1981 lähtien kaksi kertaa vuodessa ja vuoden 2000 heinäkuusta lähtien neljännesvuosittain. Jo vuosia sitten kuitenkin huomattiin, että huippupelaajien vahvuusluvut kärsivät inflaatiosta. Laskennan alkuvuosina yli 2600:n päässeitä pelaajia oli vain kymmenkunta. Nykyisin yli 2700:n pelaajia on yli kolmekymmentä ja luvulla 2600 jää kauaksi sadan parhaan joukosta.

ELO TOP TEN 1970-2009

Niinpä eri vuosikymmenien pelaajia onkin vaikeata verrata myöskään pelkkien vahvuuslukujen perusteella . Tässä jutussa onkin vertailun perusteeksi otettu lukujen tilalle sijoitukset listalla. Olen tehnyt luettelon (liite) ja kolme käsin piirrettyä ja skannattua taulukkoa (liitteet) jokaisen julkaistun listan kymmenestä parhaasta pelaajasta (jaetut sijoitukset on huomioitu). On nimittäin mahdollista verrata pelaajia keskenään ainakin sen suhteen, kuinka korkealle he ovat vuosien varrella listalla nousseet ja kuinka pitkään siellä pysyneet. Elo-listan Top Tenissa on lähes 40 vuoden aikana vieraillut vain 65 pelaajaa, ja heistäkin moni vain kääntymässä. Seuraavassa on lueteltu kaikki nuo pelaajat järjestyksessä sen mukaan, kuinka kauan he ovat olleet maailmanlistan kymmenen parhaan joukossa tähän mennessä eli ennen seuraavaa, 1.7. 2009 julkaistavaa listaa:

1	27 v. 6 kk	Anatoli Karpov		Neuvostoliitto/Venäjä
2	23 v. 9 kk	Garri Kasparov		Neuvostoliitto/Venäjä
3	19 v.		Viktor Kortshnoi	Neuvostoliitto/Sveitsi
4	18 v.		Viswanathan Anand	Intia
=	18 v.		Vasili Ivantshuk	Neuvostoliitto/Ukraina
6	17 v. 6 kk	Lajos Portisch		Unkari
7	16 v. 6 kk	Vladimir Kramnik	Venäjä
8	15 v. 6 kk	Lev Polugajevski	Neuvostoliitto/Venäjä
9	14 v.		Boris Spasski		Neuvostoliitto/Ranska
10	13 v.		Mihail Tal		Neuvostoliitto/Latvia

11	12 v. 9 kk	Aleksei Shirov		Neuvostoliitto/Latvia/Espanja
12	12 v. 3 kk	Veselin Topalov		Bulgaria
13	12 v.		Tigran Petrosjan	Neuvostoliitto
14	11 v.		Bent Larsen		Tanska
15	10 v. 3 kk	Peter Leko		Unkari
16	9 v. 6 kk	Boris Gelfand		Neuvostoliitto/Valkovenäjä/Israel
=	9 v. 6 kk	Jan Timman		Hollanti
18	8 v. 6 kk	Aleksandr Morozevitsh	Venäjä
19	8 v. 3 kk	Michael Adams		Englanti
20	8 v.		Aleksandr Beljavski	Neuvostoliitto/Ukraina/Slovenia

=	8 v.		Ljubomir Ljubojevic	Jugoslavia/Serbia
22	7 v. 6 kk	Valeri Salov		Neuvostoliitto/Venäjä
23	7 v. 3 kk	Jevgeni Barejev		Neuvostoliitto/Venäjä
24	7 v.		Robert Hübner		Saksa
=	7 v.		Gata Kamsky		USA
=	7 v.		Henrique Mecking	Brasilia
27	6 v. 6 kk	Nigel Short		Englanti
=	6 v.		Robert Fischer		USA
=	6 v.		Pjotr Svidler		Venäjä
30	5 v.		Ulf Andersson		Ruotsi

31	4 v. 4 kk	Mihail Botvinnik	Neuvostoliitto/Venäjä
32	3 v. 6 kk	Levon Aronian		Armenia
=	3 v. 6 kk	Mihail Gurevitsh	Neuvostoliitto/Ukraina/Belgia/Turkki
=	3 v. 6 kk	Artur Jusupov		Neuvostoliitto/Venäjä/Saksa
=	3 v. 6 kk	Zoltan Ribli		Unkari
=	3 v. 6 kk	Rafael Vaganjan		Neuvostoliitto/Armenia
37	3 v.		Efim Geller		Neuvostoliitto/Venäjä
=	3 v.		Ruslan Ponomariov	Ukraina
39	2 v. 6 kk	Vlastimil Hort		Tshekkoslovakia/Saksa
=	2 v. 6 kk	Vasili Smyslov		Neuvostoliitto/Venäjä

41	2 v. 3 kk	Judit Polgar		Unkari
42	2 v.		Teimur Radzhabov	Azerbaidzhan
=	2 v.		Jonathan Speelman	Englanti
44	1 v. 9 kk	Shahrijar Mamedjarov	Azerbaidzhan
45	1 v. 6 kk	Predrag Nikolic		Jugoslavia/Bosnia/Hollanti
=	1 v. 6 kk	John Nunn		Englanti
=	1 v. 6 kk	Andrei Sokolov		Neuvostoliitto/Venäjä/Ranska
48	1 v. 3 kk	Magnus Carlsen		Norja
49	1 v.		Etienne Bacrot		Ranska
=	1 v.		Jaan Ehlvest		Neuvostoliitto/Viro/USA

=	1 v.		Kiril Georgiev		Bulgaria
=	1 v.		Florin Gheorghiu	Romania
=	1 v.		Aleksandr Grishtshuk	Venäjä
=	1 v.		Aleksandr Halifman	Neuvostoliitto/Venäjä
=	1 v.		Dmitri Jakovenko	Venäjä
=	1 v.		Vladimir Jepishin	Neuvostoliitto/Venäjä
=	1 v.		Leonid Stein		Neuvostoliitto
58	8 kk		Lubomir Kavalek		Tshekkoslovakia/USA
59	6 kk		Leonid Judasin		Neuvostoliitto/Israel
=	6 kk		Michal Krasenkow	Neuvostoliitto/Venäjä/Puola

=	6 kk		Anthony Miles		Englanti/USA
=	6 kk		Lev Psahis		Neuvostoliitto/Venäjä/Israel
=	6 kk		Yasser Seirawan		USA
64	3 kk		Sergei Movsesian	Slovakia
=	3 kk		Loek van Wely		Hollanti

Yllä siis lueteltuna maailman parhaimmat shakinpelaajat viimeisten 40 vuoden ajalta. Järjestys olisi tietenkin toinen, jos vahvuusluvut olisivat olleet käytössä jo aikaisemmin, olivathan jo 1950-1960 maailman kärkipelaajien joukossa edellisistä ainakin Kortshnoi, Portisch, Polugajevski, Spasski, Tal, Petrosjan, Larsen, Fischer, Geller, Smyslov ja Stein, sekä Botvinnik peräti 1930-luvulta saakka. On myös selvää, että monet nuoremmat pelaajat tulevat nousemaan tällä listalla. Todennäköisiä ehdokkaita pysymään kauan Top Tenissa ovat ainakin Aronian, Carlsen ja Radzhabov.

Entä mikä on ollut pelaajien paras sijoitus listalla? Seuraava luettelo kertoo sen:

1	Anand, Fischer, Karpov, Kasparov, Topalov
1-2	Kramnik
2	Ivantshuk, Kortshnoi, Morozevitsh, Shirov, Spasski, Tal, Timman
2-3	Petrosjan, Portisch
3	Aronian, Carlsen, Gelfand, Hübner, Jusupov, Ljubojevic, Short
3-4	Beljavski, Larsen, Polugajevski, Sokolov, Svidler
3-5	Mecking, Salov, Vaganjan
4	Adams, Andersson, Barejev, Geller, Kamsky, Leko, Mamedjarov
4-5	Speelman
jne.
1970-1988 1989-2001 2002-2009

Kolmen parhaan joukossa on päässyt käväisemään viimeisen 40 vuoden aikana siis vain 30 pelaajaa. Seuraavasta käy ilmi, kuinka kauan he ovat pysyneet kolmen parhaan joukossa (jaetut sijoitukset jälleen mukaan lukien):

1	24 v. 6 kk	Karpov
2	22 v. 3 kk	Kasparov
3	14 v. 3 kk	Anand
4	12 v. 6 kk	Kramnik
5	11 v. 8 kk	Kortshnoi
6	6 v.		Fischer
7	5 v. 6 kk	Spasski
8	4 v. 6 kk	Ivantshuk
9	3 v. 9 kk	Topalov
10	3 v. 6 kk	Timman

11	3 v.		Petrosjan
12	2 v. 6 kk	Portisch
13	2 v.		Jusupov
=	2 v.		Polugajevski
15	1 v. 10 kk	Tal
16	1 v. 6 kk	Ljubojevic
=	1 v. 6 kk	Short
18	1 v.		Mecking
=	1 v.		Sokolov
20	9 kk		Morozevitsh

21	6 kk		Aronian
=	6 kk		Beljavski
=	6 kk		Carlsen
=	6 kk		Gelfand
=	6 kk		Hübner
=	6 kk		Larsen
=	6 kk		Salov
=	6 kk		Shirov
=	6 kk		Vaganjan
30	3 kk		Svidler

Saman huomion voi esittää tästäkin taulukosta: monet vanhemmat pelaajat olisivat listalla korkeammalla, jos Elo-lukuja olisi alettu laskea aiemmin. Ja Kasparov olisi kirinyt Karpovin ohi, jos ei olisi lopettanut pelaamista (huomattakoon myös, että hän joutui listalta ulos puoleksitoista vuodeksi pelattuaan MM-ottelun Shortin kanssa FIDE:n järjestelmän ulkopuolella).

Lopuksi vielä lista niistä pelaajista, jotka ovat pitäneet hallussaan maailmanlistan ykköspaikkaa tai jakaneet sitä:

1	20 v. 3 kk	Kasparov
2	10 v.		Karpov
3	6 v.		Fischer
4	1 v. 9 kk	Topalov
5	1 v. 6 kk	Anand
6	9 kk		Kramnik

Lisää shakin vahvuusluvuista verkossa:

ratings.fide.com (Maailman shakkiliiton virallinen lista ja arkisto vuodesta 2000 lähtien)
www.olimpbase.org/doc/elo1971-2000.zip (Vuosien 1971-2000 kokonaiset listat)
chess.liverating.org (Hans Arild Runden epävirallinen, jatkuvasti päivitettävä lista)
members.aon.at/sfischl/stat.html (Stefan Fischlin laskelmat pelaajien suoritusluvuista)
db.chessmetrics.com (Jeff Sonasin vertailut eri aikakausien pelaajien välillä)
staff.cs.utu.fi/~juhkivij/chess/chess_fi.shtml (Juha Kivijärven sivu, jolla mm. Elo-ennätykset ja suomalaispelaajien parhaat suoritukset)  


Toukokuussa 2009, Antti Parkkinen