Joukkuepikashakin SM-kilpailu 2025
Tampereen messu- ja
urheilukeskuksessa
2.-3. elokuuta

Suomalaisen shakkielämän rakastetuin kilpailu pelataan 20-vuotista taivaltaan juhlistavan Tammer-Shakin kotikaupungissa 15 vuoden tauon jälkeen.

Lataa kisojen käsiohjelma

Katsele kisoista otettuja kuvia

Kilpailun logo

Yhteistyössä ja kilpailua tukemassa:

Kumppanin logo
Kumppanin logo
Kumppanin logo
Kumppanin logo

Tietoa kilpailusta

Turnausformaatti ja aikataulu ovat perinteisen kaltaiset.

Formaatti

Kilpailu pelataan nelihenkisin joukkuein. Kilpailuun ovat tervetulleita niin Suomen Shakkiliiton jäsenseurojen joukkueet kuin myös vapaasti muodostetut puulaakijoukkueet.

Kilpailussa käytettävä miettimisaika on kolme minuuttia kahden sekunnin siirtolisällä. Kilpailussa noudatetaan inkrementtiajoilla pelattavia joukkuepikashakin SM-kilpailuja varten laadittuja pikashakkisääntöjä.

Perinteiseen tapaan kilpailu alkaa lauantaina alkuryhmäkilpailuin. Lopulliset sijoitukset ratkeavat sunnuntaina pelattavissa sijoitusryhmäkilpailuissa.

Kolme parasta joukkuetta palkitaan mitalein ja rahapalkinnoin, ja voittaja saa mukaansa kiertopokaalin. Lisäksi palkitaan:

  • pöytäpalkinnoin sunnuntain mestaruusryhmän pöytien parhaat
  • 1. sijoitusryhmän voittajajoukkue
  • paras naisjoukkue
  • paras juniorijoukkue (kaikki pelaajat syntyneet 2005 tai myöhemmin)
  • paras veteraanijoukkue (kaikki pelaajat syntyneet 1975 tai aiemmin)
  • paras seniorijoukkue (kaikki pelaajat syntyneet 1960 tai aiemmin)
  • paras ulkomaalaisjoukkue (kukaan pelaajista ei asu Suomessa)
  • paras tulokasjoukkue (kenelläkään pelaajalla ei virallisia pelejä pelattuna)

Tarkempaa tietoa ja lohkojaot: Näin pelataan joukkuepikashakin SM-kilpailussa 2025 (PDF).

Aikataulu

Lauantai 2.8.

10.00-12.00
Osanoton varmistus
Joukkueiden kokoonpanojen varmistus
Lisenssien tarkistus
Kellojen luovutus

13.45
Avajaiset

14.00
Alkukilpailut

Sunnuntai 3.8.

10.00
Loppukilpailut

n. 17.00
Palkintojenjako

Ilmoittaudu

Ilmoita joukkueesi tästä tai hae peliseuraa.

Ilmoita joukkueesi

VAIHE 1: Joukkueiden nimet ja lukumäärät sekä osanottomaksun suoritus viimeistään ma 30.6.2025.

  • Joukkueiden lukumäärä ja nimet ilmoitetaan lomakkeella https://forms.gle/DxceTWU62qHFz7Ri6
  • Osallistumismaksu 120 euroa/joukkue suoritetaan tilisiirrolla.
    • Saaja: Tammer-Shakki ry
    • Tilinumero: FI59 4510 7720 0345 37
    • Mainitse tilisiirron viestikentässä joukkueen nimi.

Vaihe 2: Joukkueiden kokoonpanot tulee ilmoittaa viimeistään pe 18.7.2025

Ilmoita itsesi

Jäitkö yli oman seurasi joukkueista? Etkö muuten vaan tunne shakki-ihmisiä? Tänä vuonna voit ilmoittaa vain itsesikin. Tällöin kilpailun järjestäjä asettaa sinut johonkin joukkueeseen parhaan harkintansa mukaisesti.

  • Ilmoita itsesi pe 27.6.2025 mennessä tällä lomakkeella https://forms.gle/edyaNC4F7y9qYhyx8
  • Osallistumismaksu 30 euroa/pelaaja suoritetaan tilisiirrolla.
    • Saaja: Tammer-Shakki ry
    • Tilinumero: FI59 4510 7720 0345 37
    • Mainitse tilisiirron viestikentässä pelaajan nimi.

Ravinto ja lepo

Majapaikkaa vailla? Peliravintoa vailla? Molemmat järjestyy.

Majoitus

Kisojen majoituspalvelukumppani on The Courtyard by Marriott Tampere City. Huoneita voi varata ja maksaa tämän erikoislinkin kautta. Kampanja on voimassa 1. heinäkuuta asti. Huoneita on saatavilla rajoitettu määrä.

Ruoka

Messukeskuksen pääaulassa sijaitsevan lounasravintola Arlandan shakkilounas kustantaa 15,50 euroa. Yleisimmät erityisruokavaliot on huomioitu: ruoista on tarjolla kasvis- ja vegaaniset vaihtoehdot sekä laktoosittomat ja gluteenittomat vaihtoehdot. Lauantaina pääruokana on pyttipannua/kasvispyttipannua, sunnuntaina lihapullia/falafelpihvejä. Katso tarkemmin lounasesitteestä.

Saapuminen

Paikalle pääsee vaivatta niin julkisilla kuin henkilöautollakin.

Joukkoliikenne

Bussilinja 12 liikennöi Tampereen keskustassa sijaitsevan Sorin aukion ja Pirkkalan välillä kulkien kilpailupaikan eli Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen kautta. Sorin aukiolle on noin 300 metriä Tampereen rautatieasemalta ja noin 600 metriä The Courtyard by Marriott Tampere City -hotellilta. Aikatauluja ja reittivinkkejä voi tarkastella Nyssen reittioppaasta.

Pysäköinti

Käytössämme on Messukeskuksen länsipuoliset pysäköintialueet. Itäpuolen pysäköintialueet on varattu alueella järjestettävien jalkapallo- ja pesäpalloturnausten osallistujille.

Pysäköinti Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen pihassa 10 euroa/auto/viikonloppu. Huomioithan, ettei pysäköintiä voi maksaa pysäköintisovelluksin, vaan ainoa käytössä oleva maksutapa kilpailuviikonloppuna on ennalta suoritettu tilisiirto:

  • Saaja: Tammer-Shakki ry
  • 10 euroa/auto/viikonloppu
  • Tilinumero: FI59 4510 7720 0345 37
  • Mainitse tilisiirron viestikentässä auto(je)n rekisterinumero(t).

Osanoton varmistuksen yhteydessä joukkueelle luovutetaan pysäköintilupa, joka asetetaan näkyville auton kojelaudalle. Lupa on autokohtainen eikä sitä voi siirtää toiseen ajoneuvoon. Yksityinen pysäköinninvalvonta valvoo aluetta torjuakseen luvatonta pysäköintiä ja määrää tarvittaessa valvontamaksuja.

Muuta

Tärkeää tietoa joukkueenjohtajille ja muille puuhaihmisille.

Huomioitavaa

Kukin seura tuo mukanaan kaksi toimivaa digikelloa per joukkue. Digikellojen puuttumisesta peritään 20 euron maksu per kello. Kellojen toimivuus tarkastetaan kellojen luovutuksen yhteydessä. Ainoat hyväksytyt kellomallit ovat seuraavat:

  • DGT: DGT 2500, DGT 3000, DGT 2010, DGT North American, DGT XL, DGT 2000, DGT Echo
  • muut: CE Chess Clock, Merex 600, Merex 555, LEAP PQ9903

Suomen Shakkiliiton voimassa olevan linjauksen nojalla Venäjän tai Valko-Venäjän shakkiliittoja edustavat pelaajat eivät saa osallistua kilpailuun. Osallistuminen FIDEn lipun alaisuudessa on mahdollista. Säännös ei koske alaikäisiä.

Lisenssit

Kaikilla Suomessa asuvilla pelaajilla sekä myös ulkomailla asuvilla suomalaista seuraa edustavilla pelaajilla on oltava voimassa oleva pelaajalisenssi tai kertalisenssi osanoton varmistuksen päättyessä. Osallistuvan seuran seurajäsenmaksut ynnä muut on myös oltava maksettuina ennen kilpailun alkua. Samoin mahdolliset seuranvaihtomaksut on oltava maksettuna ennen kilpailun alkua.

Edellä mainitut maksut tulee maksaa etukäteen Suomisportin kautta. Pelipaikalla on mahdollista maksaa ainoastaan kertalisenssejä ja seuranvaihtomaksuja. Maksutapana Mobilepay ja käteinen.

Pelaajat, jotka eivät ole koskaan pelanneet selo- eikä pelolaskentaan laskettuja virallisia pelejä Suomessa, saavat tämän kilpailun kattavan kertalisenssin puoleen hintaan eli 20 eurolla.

Tulospalvelu

Kilpailutuloksia julkaistaan Chess-Resultsissa.

Tulokset

  • 🥇 Tammer-Shakki (SM Aleksei Shirov, KvM Mika Karttunen, KvM Pekka Köykkä, FM Jani Ahvenjärvi)
  • 🥈 Vammalan Shakkikerho (SM Nikita Meshkovs, FM Henri Pohjala, M Henri Torkkola, FM Jussi Kauko)
  • 🥉 Turun Työväen Shakkikerho (SM Paulius Pultinevicius, KvM Vilka Sipilä, FM Erik Rönkä, M Lari Linden)
  • 1. sijoitusryhmän voittaja: Lahden Shakki (M Roman Volkov, ME Lauri Särkiö, ME Lauri Hagelberg, Lauri Komulainen)
  • Paras seniorijoukkue: KS-58 (SM Jouni Yrjölä, M Jaakko Kivimäki, ME Helge Ruotanen, ME Tero Sihvonen)
  • Paras veteraanijoukkue: MatSK 2 (FM Mikko Kivistö, FM Petri Lehtivaara, FM Mika Ebeling, KvM Petri Kekki)
  • Paras juniorijoukkue: EtVaS 4 (ME Herman Hietanen, ME Eino Pölkki, Kristian Kokkonen, Niklas Pihlajamäki)

Cupin finaalissa Toivo Keinänen kukisti Vilka Sipilän. Välieriin ylsi Dmitry Sklyarov ja Paulius Pultinevicius.

Cup-kilpailu

Tammer-Shakki 20v-Cup pelataan kokonaisuudessaan lauantaina 2. elokuuta ja on avoin aivan kaikille: siis myös varsinaisen joukkuekilpailun ulkopuolisillekin ja sellaisillekin, joilla ei ole voimassa olevaa Shakkiliiton lisenssiä. Kilpailu tarjoaa tilaisuuksia ottaa mittaa kansallisista kärkipelaajista ja jopa maailmankuuluista suurmestareista!

  • 11.15-11.45 Ilmoittautuminen
  • 12.00 Kierrokset 1 ja 2

Alkukilpailujen jälkeen lauantai-iltana loput kierrokset.

Cupin osanottomaksu:

  1. kierrokselle: 3 euroa
  2. kierrokselle: 5 euroa
  3. kierrokselle: 10 euroa

Maksutapana käteismaksu tai Mobilepay. Cupin neljä parasta palkitaan rahapalkinnoin:

  • 1. sija: 350 euroa
  • 2. sija: 250 euroa
  • 3.-4. sija: 100 euroa

Yhteys

Kysyttävää? Kilpailutoimikunnan yhteystiedot löydät alta.

Sähköpostiosoite: tammershakki@gmail.com

Kilpailun johtaja: Mika Karttunen 044 555 6424