Uutisia
21.3.2025
Viime viikonloppuna oli pitkillä miettimisajoilla pelattavan joukkueshakin SM-kilpailun, joka JSM:nä parhaiten tunnetaan, päätösviikonloppu. SM-liigassa oli jaossa enää hopeiset ja pronssiset mitalit. Tammer-Shakin joukkue, joka oli voittanut kaikki yhdeksän otteluaan, oli kasvattanut piste-eronsa lähimpiin jahtaajinsa tavoittamattoman mittaiseksi. Päätösviikonloppuna Shakkiareenalla hieman uusiutunut kokoonpano kärsi kaksi tappiota helsinkiläisiä HSC:tä ja Aatosta vastaan, mutta pääsi yhtä kaikki nostelemaan mestaruuspokaalia kolmen mestaruudettoman ja mitalittomankin välikauden jälkeen. Mestaruus oli 70-luvulta asti pelatun kilpailun historian menestyneimmälle seuralle kahdeksas: aiemmat on voitettu vuosina 2007, 2011, 2012, 2015, 2016, 2017 ja 2020. Lisäksi fuusioseuramme edeltäjällä Tarauksella on kolme mestaruutta vuosilta 1994, 1995 ja 2000.
Mestarijoukkueessa kauden aikana pelasivat SM Aleksei Shirov (2,5/3), KvM Mika Karttunen (7,5/11), SM Aleksander Volodin (6,5/7), KvM Pekka Köykkä (7/10), FM Jani Ahvenjärvi (6/10), FM Janne Mertanen (6/9), FM Olli Sisättö (7/9), FM Jarkko Penttinen (5,5/8), FM Jyrki Kytöniemi (4,5/6), ME Tamas Martinec (3/4), M Töni Pönniö (1,5/3), ME Niklas Jaakkola (4/5), ME Markku Iivonen (0,5/2) ja Miska Moisio (0/1).
Muissa divisioonissa seurallamme oli seitsemän joukkuetta. Kakkosjoukkueemme pelasi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, ykkösdivisioonan länsilohkossa sijoittuen siinä neljänneksi ja näin ollen kokonaistuloksissa SM-liiga mukaan lukien sijalle 19. Maaliskuun päätöskierroksella nuorekas kokoonpano voitti lohkojumbo Loimaan numeroin 5,5-2,5 kotona Sarvijaakonkadulla.
Loput kuusi joukkuettamme pelasivat alimmalla sarjatasolla kolmosdivisioonassa. Siellä viime keväänä karsintaotteluissa pettyneet kolmos- ja nelosjoukkueemme hakivat uudelleen nousua ylemmäs kakkosdivisioonaan. Kolmosjoukkue selvitti lohkovaiheen puhtaalla pelillä. Nelosjoukkue taipui kovalle Porin kakkosjoukkueelle vieraissa syksyllä, mutta selvisi karsintoihin kuitenkin parhaiden lohkokakkosten joukossa. Maaliskuun karsinnassa kolmosjoukkue matkusti Vaasan kakkosjoukkueen vieraaksi. Pisteet tasattiin 2-2, mutta pöytävertailu suosi vierasjoukkuetta. Samaan aikaan Tampereella nelosjoukkue selvitti Karjaan kolmosjoukkueen numeroin 3,5-0,5. Näin molemmat joukkueet nousivat tulevalle kaudelle kakkosdivisioonaan.
Kauteen osallistui kaikkiaan 58 pelaajaa. Tulevalle kaudelle ilmoitetaan liigajoukkue, ykkösdivisioonajoukkue, kaksi joukkuetta kakkosdivisioonaan ja alustavasti arvioiden 2-3 joukkuetta kolmosdivisioonaan. Joukkuevastaava on pakotetuista syistä vaihdettava. Tai kenties tehtävä jaetaan osiksi useille uusille tekijöille. Jos pystyisit olemaan avuksi ja kantamaan vastuuta, laita viestiä 0408295131 niin kerron tarkemmin.
Risto Eerikäinen
20.2.2025
Vuosikymmenen suurin ponnistus seurallemme on edessä elokuussa, kun isännöimme joukkuepikashakin SM-kilpailuja. Kisat mitellään 2.-3. elokuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, joka myös Pirkkahallina tunnetaan. Kilpailun verkkosivu on juuri julkaistu. Kilpailu on hyvin perinteisenkaltainen. Joitain pieniä kehitysideoita on laitettu toteutukseen. Suurin teema on, että tavoitteeksi on asetettu tuoda kilpailun kautta kilpashakin pariin harrastepelaajia, jotka joko lähishakin tai ainakaan kilpashakin pariin eivät vielä ole päätyneet.
Tammer-Shakinkin joukkueita kisoissa tietenkin pelaa lopulta, mutta kootaan niitä joskus myöhemmin. Ennen kuin sellaisia mietitäänkään, tarvitsemme käsipareja talkoin toteuttavaa kilpailua järjestämään. Koska Messu- ja Urheilukeskuksen henkilökunta hoitaa ruoka- ja juomapuolen, enemmistö tehtävistä tulee liittymään suoraan shakkikilpailuun. Sen tuomaroimiseen, tulosten keräämiseen ja tallentamiseen erityisesti. Mutta muitakin tehtäviä varmasti riittää. Mikäli suinkin pystyt, ilmoittaudu Risto Eerikäiselle vapaaehtoiseksi niin saamme kisat aikaiseksi.
Risto Eerikäinen
26.11.2024
Perjantaina 15. marraskuuta järjestettiin kerhotiloissamme kellosimultaaninäytös. Elävää legendaa, 90-luvulla shakkimaailman absoluuttisella huipulla ollutta ja yhä maailmanlistalla 100 parhaan joukossa olevaa Aleksei Shirovia oli paikalle saapunut haastamaan 11 kutsuttua pelaajaa: kahdeksan eri-ikäistä innokasta junioria ja kolme tapahtumaa järjestämässä ollutta johtokunnan jäsentä.
Allekirjoittaneen oma peli lähti hieman väärille urille kymmenennen siirron vaiheilla. Pian sen jälkeen kävi ilmeiseksi, että keskustaani kohtaan kohdistuu niin paljon painetta, että joudun luopumaan joko ratsustani taikka keskustasotilaastani. Valitsin jälkimmäisen, minkä jälkeen Shirovin upseereilla oli vapaa väylä kohti kuningastani. Siirrolla 19 Shirov sitten uhrasi ratsunsa f2-sotilaastani ja perään siirrolla 21 daaminsa ratsusta tehdäkseen siirrolla 22 kuvankauniin shakkimatin ratsullaan. Tätä ja hieman parempiakin yrityksiä horjuttaa mestaria voi tarkastella Lichess-tutkielmasta. Täydet yksitoista voittoa mestari kuitenkin korjasi.
Kyseisen viikonlopun JSM-kierroksella Shirov kukisti KvM Vilka Sipilän valkeilla ja pelasi mustilla tasan norjalaissuurmestari Elham Amaria vastaan. Hän auttoi Tammer-Shakin edustusjoukkueen voittoihin Turun Työväen Shakkikerhosta ja Matinkylän Shakkikerhosta. Pelkkiä voittoja toistaiseksi saavuttanut joukkueemme on sitä myötä erinomaisissa asemissa sarjan piikkipaikalla, kun kausi on puolivälin krouvissaan. Liigan toista sijaa tällä hetkellä jakaa TuTSin kanssa Vammalan Shakkikerho sekä Helsinki Street Chess, joista kullakin on neljä voittoa ja kaksi häviötä kuuden kierroksen jälkeen. Näistä HSC:n Tammer-Shakki vielä kohtaa päätösviikonloppuna maaliskuussa Helsingissä.
Risto Eerikäinen
29.9.2024
Tammer-Shakki järjestää 19.-20.10. suuren pitkän pelin viikonlopputurnauksen Juhannuskylän koulun Tammerkosken koulutalon ruokalassa osoitteessa Rautatienkatu 3-5. Sijaitsee lähellä tuomiokirkkoa ja kävelyetäisyydellä rautatieasemasta. Paikka on monille tuttu, sillä kisoja on pidetty samassa paikassa ennenkin, muun muassa keväällä ja syksyllä 2023.
Formaatti on vanha tuttu myös. Pelataan neljä kierrosta pitkää peliä alkaen klo 11 ja 16 lauantaina ja klo 10 ja 15 sunnuntaina. Pelaajat jaetaan noin 10-14 pelaajan tasoryhmiin. Peliaika on 90 minuuttia 30 sekunnin siirtolisällä.
Tarkempi kilpailukutsu on julkaistu Shakkiliiton kotisivuilla. Tästä pääsee suoraan ilmoittautumislomakkeeseen. Osallistujalistaa päivitetään Chess-Resultsiin. Kirjoitushetkellä 20 pelaajaa on ehtinyt ilmoittautua.
Tervetuloa pelaamaan, läheltä tai kauempaakin!
Risto Eerikäinen
13.9.2024
Tammer-Shakin alkuperäisiin jäseniin lukeutunut Jarmo Terho on poistunut 65-vuotiaana pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana sunnuntaina 18.8. Hän oli ollut passiivinen lajissa jo muutaman vuoden ajan. Jarmo edusti Tampereen Shakinystäviä yli 25 vuotta ennen kuin Tammer-Shakki perustettiin heinäkuussa 2005.
Terho tunnettiin värikkäänä persoonana sekä tunnollisena joukkuepelaajana ja hänen hyökkäysvoittoinen pelityylinsä aiheutti monille vastustajillensa vaikeita tuokioita. Jarmo, tutummin Jampe, oli yleisvahvuudeltaan lähes ME-luokan pelaaja, mutta hyökkäyspelissä hän oli vahvaa shakkimestaritasoa. Tämän sai kokea mestariehdokas Juha Pessi marraskuussa 2014 pelatussa I-divisioonaottelussa Amurin koululla. Avaus oli kuningasintialainen puolustus.
Terho, Jarmo-Pessi, Juha
1. d4 Nf6 2. c4 g6 3. Nc3 Bg7 4. e4 d6 5. Be2 O-O 6. h4 c5 7. d5 Qa5 8. Bd2 a6 9. g4 e6 10. g5 Ne8 11. h5 Nd7 12. f4 b5 13. Nxb5 Qb6 14. Nc3 Qxb2 15. Rb1 Qa3 16. Rb3 Qa5
17. Bg4 f5 (kuvio)
18. dxe6!! fxg4 19. Nd5 Qa4 20. Ne7+ Kh8 21. hxg6 Ndf6 22. gxf6 Nxf6 23. Qxg4 Qe8 24. Rxh7+ Nxh7 25. Qh4 Qxg6 1-0
Jarmon muistoa kunnioittaen,
Tammer-Shakki
Jyrki Kytöniemi
Ajankohtaista
-
Kerhoillat.Kerho kokoontuu osoitteessa Sarvijaakonkatu 24 (liiketila 2, katutaso)
- Sosiaalinen media
Tammer-Shakin yhteisösivu Facebookissa
Mika Karttusen livestriimit - seuraa ja osallistu!
Avainsiirto-sivusto
Discord-palvelin shakista kiinnostuneille
Shakin säännöt opettava video Tammer-Shakin mestarin, Mika Karttusen, sanoin.
Tammer-Shakki EuroCupissa 2016, Serbian Novi Sadissa. Turnauspäiväkirja osa 1, osa 2 ja osa 3 - Tammer-Shakin tulevia turnauksia
Kevätturnaus 3.-4.5. - Tammer-Shakin nuorisotoiminnassa ajankohtaista
Shakkilinna Young Mastersin syyskausi 2024
Kilpakerho 12.8. alkaen
Joka iikka -kerho 13.8. alkaen
Shakkilinnan YouTube-kanavalla joka viikko uusi video!
- Lähialueiden muita tulevia turnauksia
Pikashakkiturnaus Nokialla 8.3.
Fischer-random-turnaus Kangasalla 15.-16.3.