Tammer-Shakki

Tervetuloa Tampereen suurimman shakkikerhon kotisivuille!

Uutinen

Tammer-Shakille tappio ja voitto SM-liigassa 10.-11.11

04.12.2018

SM-liiga

Liigajoukkue pelasi lauantaina kauden ensimmäisen kotiottelunsa Koskipuiston Scandic-hotellissa Etelä-Vantaan Shakkia vastaan. Vantaalaiset ovat viime vuosina muodostuneet hankaliksi vastustajiksi, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Vierasjoukkue onnistui ryöstämään täyden pistepotin numeroin 2-3. Pelillisesti ottelussa oli mahdollisuuksia jopa kotijoukkueen voittoon, mutta nämä paikat jäivät tällä kertaa hyödyntämättä. Aleksey Goganov ja Veijo Mäki nappasivat kokonaisen pisteen.

Joukkue suuntasi sunnuntaina Jyväskylään revanssia uhkuen. Liekö näyttämisen halu ollut kasvussa tuoreen tappion jäljiltä, sillä ottelussa Jyväs-Shakkia vastaan pelattiin vain yksi tasapeli. Iskujen vaihtojen jälkeen lukemat kirjattiin 2-5 Tammerin eduksi. Pelinsä voittivat Goganov, Mika Karttunen, Pekka Köykkä, Jani Ahvenjärvi sekä Janne Mertanen. Alkukauden kolmella voitolla Tammer-Shakki jakaa tällä hetkellä kolmatta sijaa SK ComeOnin kanssa.

1.divisioona

Kakkosjoukkue pelasi kauden ensimmäisen kahden ottelun viikonlopun. Lauantaina joukkue kohtasi Porissa pelatussa kotipelissään Vaasan Shakkiseuran, jonka se voitti maalein 4-1. Mainion voiton takaajina olivat Antero Natri, Pekka Kaatiala, Juhani Mustelin ja Viljami Kesänen.

Sunnuntaina kotiluolaan astui sisään vahvasti kauden aloittanut Raahen Linnoitus. Raahelaiset eivät juurikaan jättäneet irtopaloja tammerilaisille kerättäväksi, tuloksena 0-3 tappio. Marraskuun kierrosten jälkeen TammerSh 2 on jaetulla kakkossijalla. Eroa lohkoa johtavaan RaahLiin on neljä pistettä, tosin tammerilaisilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna.

2.divisioona

TammerSh 3 voitti lauantaina kotipelissään Seinäjoen Shakkikerhon 2-1 Elias Keson ja Jani-Petteri Niemen voittojen avulla. Joukkue on ollut läpi syksyn todella liekeissä, sillä se on voittanut kaikki lohkonsa neljä ottelua. Piste-ero kakkosena olevaan TaSKiin on venynyt jo kolmeen pisteeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että lohkon ykköspaikka voi ratketa jo ennen viimeistä kierrosta, mikäli kolmosjoukkue onnistuu voittamaan seuraavan ottelunsa.

Myös TammerSh 4 pelasi lauantaina Tampereella. Joukkue isännöi Hämeenlinnan Shakkikerhon kakkosjoukkuetta. Ottelusta muodostui varsinainen maali-iloittelu, sillä kaikki pelit päättyivät tulokseen. Tällä kertaa onni ei suosinut kotijoukkuetta, hämeenlinnalaiset veivät voiton 2-3. Tommi Laaksovuori ja Harri Kivistö toivat Tammerin pisteet.

3.divisioona

Tammer-Shakin viitosjoukkue matkusti lauantaina Mäntän Shakkikerhon vieraaksi. Matkalta ei tarttunut kuitenkaan sarjapisteitä mukaan, kun mänttäläiset tyrmäsivät vieraat yläpöytiensä turvin 3-1. Tuomo Sukanen nappasi alapöydältä kavennuspisteen. Junioripelaajista koostuva TammerSh 7 kärsi tappion kotiottelussaan Porin Shakinystävien kakkosjoukkueelle. Porilaiset lähtivät kotimatkalle 0-3 voitto taskussaan. Demetrio Corbanese ja Niko Palttala saivat hienosti tasapelit selkeästi vahvemmilta vastustajiltaan. Toinen juniorijoukkue TammerSh 8 venyi sunnuntaina komean tasapeliin kotiottelussa Akaan Shakin kakkosjoukkuetta vastaan. Sunjae Seon ja Onni Ruususen hienoilla alapöytien voitoilla, sekä Matias Pajarren tasapelillä vahvuusluvuissa 300 selopistettä korkeammasta Jouni Heinosesta varmistivat sarjapisteiden jaon numeroin 2-2. Ps. EurSK-TammerSh 6 pelattiin jo 27.10 pelaajien edustustehtävien takia. Vaikka tulos oli 3-0 -voitto euralaisille, niin Sini Jokinen otti tasapelin lähes 300 pistettä kovemmasta vastustajastaan.

Henri Pohjala