Tammer-Shakki

Tervetuloa Tampereen suurimman shakkikerhon kotisivuille!

Uutinen

Vuoden ensimmäiset JSM-ottelut pelattu, kolmosjoukkue lähellä sarjanousua 12.-13.1.

30.1.2019

JSM

Seurajoukkueiden SM-kilpailu jatkui joulunvieton jälkeen tammikuun kierroksilla. Liigajoukkueet sulattelivat vielä kinkkuja vuoden alkupuolella, sen sijaan kaikissa muissa divisioonissa otettiin jo miehestä mittaa. Tammerin joukkueet ykkös- ja kakkosdivisioonassa pelasivat ottelunsa lauantaina, kolmosdivisioonassa kamppailtiin molempina viikonlopun päivinä.

1.divisioona

Kakkosjoukkue sai vuoden ensimmäiseen kotipeliinsä vieraaksi Helsingin Shakkiklubin. Helsinkiläisillä riittää lohkossaan vielä panosta mahdollisen sarjanousun muodossa. Tampereelle saapuikin vahva ja varmasti sitäkin motivoituneempi kokoonpano. Voitosta ei jäänyt tällä kertaa epäselvyyttä vieraiden kahmiessa sarjapisteet numeroin 1-5. Balsamia kotijoukkueen haavoihin tarjosi Simo Leisti väkevällä esityksellä nelospöydällä.

2.divisioona

Lohkonsa kärkipaikkaa kauden alusta asti pitänyt TammerSh 3 koki harmillisen tappion Kankaanpään Shakkikerhoa vastaan. Lievänä suosikkina otteluun lähtenyt kotijoukkue taipui kokeneella Kankaanpään porukalle 1-3 lukemin. Kavennuspisteestä vastasi nuori Elias Keso, joka on voittanut nyt kauden molemmat pelinsä kolmosjoukkueen mukana.

Tappiosta huolimatta lohkovoitto ja nousu ykkösdivisioonaan on vielä omissa käsissä. Sarjakausi huipentuu viimeisellä kierroksella, jolloin kolmosjoukkue kohtaa kakkossijalla majailevan Tampereen Shakkiklubin. Joukkueilla on eroa vain yksi sarjapiste, joten lohkovoittaja ratkeaa keskinäisessä mittelössä.

TammerSh 4 aloitti uuden vuoden visiitillä Akaan Shakin kotiluolassa. Reissu osoittautui mollivoittoiseksi, kun ylivoimaisesti lohkon kärjessä liitävät akaalaiset veivät sarjapisteet maalein 3-1. Tosin vahvuuslukuero joukkueiden välillä oli silmiinpistävä. Teemu-Pekka Niemenmaa kellisti selvästi korkeampilukuisen Kalervo Räisäsen, ja Viljami Kesänen nappasi hyvän tasapelin Harri Mikkosesta.

3.divisioona

Viitos- ja kasijoukkueella oli lauantaina edessä vieraspelit. Ottelussa Pässi 2 - TammerSh 5 sapeleita kalisteltiin rajusti yhteen, sillä vain yksi peli päättyi tasan. Lopputuloksena oli kuitenkin pistejako 2-2. Oman pelinsä voittivat Mikko Eronen ja Vesa Jaakkola.

Nuorista Tammerin juniorista koostunut kasijoukkue joutui vielä tällä erää toteamaan vastustajansa liian kovaksi. Moukat maalasi pistetaululle voittolukemat 4-1. Jimi Multanen näytti muille ansiokasta esimerkkiä voittamalla ykköspöydällä lähes 100 selopistettä paremman Jaakko Helantin.

Sunnuntaina seuran värejä edustivat TammerSh 6 sekä TammerSh 7. Kutosjoukkue kohtasi Vammalan Shakkikerhon kakkostiimin, joka saapui Tampereelle käytännössä parhaalla mahdollisella porukalla. Saumat täysipainoiseen haastamiseen eivät olleet tammerilaisilla suuret, mistä myös osoituksena 1-4 lopputulos vieraiden eduksi. Varsinaisesta urotyöstä vastasi Reijo Jaakkola, joka kukisti kolmospöydällä yli 300 selopistettä vahvemman Timo Kuron.

Juniorijoukkue TammerSh 7 isännöi Loimaan Shakkikerhon kakkosjoukkuetta. Kokemus painoi vielä sopivasti vaakakupissa loimaalaisten kannalta, tuloksena 0-3 voitto vierailijoille. Juniorit Niko Palttala ja Onni Ruusunen venyivät kuitenkin hienosti pelatessaan tasan selvästi korkeampilukuisten vastustajiensa kanssa.

Henri Pohjala