Kerhoillat vuonna 2026
Maanantaisin klo 18 kokoonnumme osoitteessa Rounionkatu 52. Jokainen riippumatta iästä tai muustakaan on tervetullut: ainoa edellytys on shakin sääntöjen tunteminen. Sisäänkäynti rakennuksen kellarikerroksessa sijaitsevaan kerhotilaan on kuvaan ympyröidyn portaikon kautta.
Jos asuu kauempana, on hyvä liittyä CC Nokian Whatsapp-ryhmään ennalta tai laittaa viestiä puheenjohtaja Eerikäiselle 0408295131. Joskus kerhoillan paikalla voi olla erikoisohjelmaa kuten kaupunginmestaruuspelejä tai mestariluentoja tai muuta.
Junioritoiminta
Kokeilimme elokuussa 2026 juniorikerhoa, joka kokoontui kolmesti. Enimmäkseen pelailtiin. Sen ohella ja sen lomassa opittiin shakin säännöt perusteellisesti. Opittiin myös muun muassa matin tekoa daamilla paljasta kuningasta vastaan, nappuloiden pistearvot, joitain mattikuvioita ja avausperiaatteita. Emme toistaiseksi tee juniorikerhosta pysyvää, sillä henkilöresurssimme ovat niukat. Vastaavia peruskurssikokeiluja järjestämme kuitenkin hyvin mahdollisesti lisää. Jatkamme seuran kasvattamista ja vahvistamista. Kenties lähivuosina voimme sen harppauksen ottaa, että pysyvää junioritoimintaa Nokialla olisi.
Seuramme yleisiin kerhoiltoihin junioripelaajat ovat aina tervetulleita ja joukko heitä jo aktiivisesti niissä käykin.
Tampereella junioritoimintaa organisoi Shakkilinna. Sen tiistai-iltaisin pidettävä Joka iikka -kerho (PDF) on erinomainen shakkiharrastuksen alkutaipaleelle. Maanantaisin pidettävä Kilpakerho (PDF) on suunnattu nuorille, jotka ovat kiinnostuneita harrastamaan hieman tavoitteellisestikin ja osallistumaan junioriturnauksiin. Molemmat pidetään Tampereen Kalevassa osoitteessa Sarvijaakonkatu 24, Shakkilinnan valmennustilassa.