Etelä-Vantaan Shakki - EtVaS ry Tili Leonia 800012-1487 619
Peli-illat Urheilutalolla jatkuvat tiistaisin klo 17..20 paitsi talon ollessa kiinni 7.6. - 18.7. Syyskausi alkaa perinteisesti elokuun puolivälin paikkella.
Joukkuepikapelin SM-kilpailu on tänä vuonna Porissa 8. - 8. 8. Tarkoitus on osallistua neljällä joukkueella. Ilmoittautumiset Tero Kokkilalle (puh. 515449) 28.6. mennessä.
Etelä-Vantaan Shakki on 1990-luvun menestyksekkäin suomalainen shakkikerho voitettuaan juuri kolmannen seurajoukkueiden Suomen mestaruuden neljän vuoden aikana. Kerho täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja järjestää sen kunniaksi usean turnauksen shakkifestivaalin 20-28/7. Turnauksen tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle nuorelle pelaajalle mahdollisuus kansainvälisen arvonimen hankkimiseen. Suurmestaritasoiseen pääryhmään kutsutaan ulkomaalaisia ammattipelaajia ottamaan mittaa Suomen kärkipelaajista. Suomessa on viimeksi järjestetty vastaan tasoinen turnaus kahdeksan vuotta sitten.
Suomalaisista pääsarjaan on kutsuttu viisi vuotta sitten pelatun 20-vuotisturnausen voittanut suurmestari Heikki Westerinen, EtVaS:n omat pelaajat Olli Salmensuu ja Jussi Tella sekä Marko Manninen. Salmensuu on noussut Suomen vahvuuslistan kärkeen ja sijoittui upeasti kahdeksanneksi viime vuoden nuorten MM-kilpailuissa. Tella on tällä hetkellä Suomen listakolmonen, joten myös häneltä on lupa odottaa menestystä. Kaksi paikkaa on vielä auki.
Festivaaleilla pelataan myös kaksi KvM-tasoista ryhmää, joihin on kutsuttu mm. molemmat Suomen huippunaispelaajat EtVaS:n oma Johanna Paasikangas-Tella sekä ensi syyskuun naisten MM-finaaliin tiensä raivannut Niina Koskela. Molemmat tavoittelevat naisten Suurmestarin tavoitetulosta. Myös usealle nuorelle annetaan mahdollisuus Kansainvälisen mestarin tavoitetulokseen.
Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan suomalaisten edesottamuksia vuosikymmenen shakkitapahtumaan Myyrmäkeen. Pelipaikka Kilterin koulu, Iskostie 8, Myyrmannin kauppakeskuksen vieressä. Kierrokset päivittäin kello 15-22 (alustavasti).
SM-ryhmä (IX Kategoria) 10 pelaajaa, mahdollisuus suurmestarin tavoitetulokseen. SM Vasili Yemelin, Venäjä SM Viktor Gavrikov, Liettua SM Jacek Gdanski, Puola SM Aleksei Lugowoi, Venäjä SM Heikki Westerinen, KvM Olli Salmensuu, KvM Jussi Tella, KvM Marko Manninen, KvM
KvM-ryhmä (III kategoria) 10 pelaajan ryhmä,mahdollisuus miesten KvM- ja naisten SM-tuloksiin. KvM Aleksandr Veingold, Viro KvM Olav Sepp, Viro KvM Kimmo Välkesalmi, NKvM Johanna Paasikangas-Tella, NKvM Niina Koskela, FM Aleksei Holmsten, FM Mikael Agopov, FM Miikka Mäki-Uuro, Björn Gambäck, Ruotsi Maksymilian Leskiewicz, Australia
Eloryhmä 7 kierroksen elokelpoinen vajaakierrosturnaus.
M-RYHMÄ 12.4.
1. MatSK 1 XX 31/2 4 41/2 51/2 6 51/2 27 2. Garde 1 21/2 XX 4 41/2 41/2 51/2 4 25 3. HSK 1 2 2 XX 4 31/2 41/2 5 21 4. EtVaS 1 11/2 11/2 2 XX 41/2 4 51/2 19 5. MatSK 2 1/2 11/2 21/2 11/2 XX 2 31/2 111/2 6. I-HSK 1 0 1/2 11/2 2 4 XX 21/2 11 7. Garde 2 1/2 2 1 1/2 21/2 31/2 XX 101/2 Remi 1 ei osallistunut ja putosi E-ryhmään.
EtVaS:n joukkue: Jussi Tella 41/2, Tero Kokkila 41/2, Henri Koskinen 31/2, Johanna Paasikangas-Tella 21/2, Heikki Salo 2, Teemu Vihinen 2
C-ryhmä 20.4. 1 2 3 4 5 6 yht Kari Filppula 0 1 1 1 1/2 1 4.5 Sami Vuori 0 1/2 1 1/2 0 0 2 Ilppo Kivivuori 0 1 1/2 0 0 0 1,5 Eero Männistö 1 1/2 1/2 1 1 1 5 Jukka Äijö 1 1 1 1 1 1 6 Olavi Rannisto 1/2 0 1 0 1 1 3.5 2,5 4 5 3,5 3,5 4
Muut joukkueet: Garde 5, MatSK 4, I-HSK 5, I-HSK 4, HSK 5, ESK 2
D-ryhmä 22.4. 1 2 3 4 5 6 yht Timo Oksanen 1 1/2 0 1 1 0 3.5 Tatu Pentikäinen 1 0 1 1 1 1/2 4,5 Olavi Heikkilä 1 1/2 0 0 0 1 2,5 Leo Suuronen 1 1 1 1 1 0 4,5 Reijo Vuorinen 1 1/2 1 0 1 1/2 4 Kyösti Rantanen 0 1 0 1 1 1/2 3.5 5 3,5 3 4 4,5 2,5
Muut joukkueet: KäpSK 3, JärvSK 1, RikSha, Garde 6, KäpSK 4, KäpSK 2
5+5 min 7. A-osakilpailu 10. 1.1999 Nimi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 T vert vanha uusi P 1. E.Männistö X 1 1 = 1 0 1 1 1 1 1 1 1 10.5 55.75 1979 1993 20.0 2. L.Suuronen 0 X 0 1 1 1 = 1 1 1 1 1 1 9.5 45.75 1882 1902 17.0 3. O.Heikkilä 0 1 X = 0 = 1 1 1 1 1 1 1 9.0 42.00 1746 1811 15.0 4. J.Äijö = 0 = X 1 1 1 0 1 1 = 1 1 8.5 43.75 1933 1919 13.0 5. U.Närep 0 0 1 0 X 1 = 1 1 1 1 1 1 8.5 37.75 1839 1852 12.0 6. E.Välimäki 1 0 = 0 0 X 1 1 0 1 1 1 1 7.5 35.50 1856 1842 11.0 7. R.Vuorinen 0 = 0 0 = 0 X = 1 1 1 1 1 6.5 24.50 1783 1767 10.0 8. S.Soininen 0 0 0 1 0 0 = X 1 0 = 1 1 5.0 19.25 1554 1589 9.0 9. K.Rantanen 0 0 0 0 0 1 0 0 X 1 0 1 1 4.0 13.50 1627 1601 8.0 10. M.Kokkila 0 0 0 0 0 0 0 1 0 X 1 1 1 4.0 10.00 1633 1605 7.0 11. P.Mäkinen 0 0 0 = 0 0 0 = 1 0 X 0 1 3.0 10.75 1449 1463 6.0 12. T.Korhonen 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 X 1 2.0 3.00 1437 1426 5.0 13. P.Kontinen 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 X 0.0 0.00 1420 1354 4.0
5+5 min 8. A-osakilpailu 31. 1.1999, alkukilpailu Nimi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 T vert vanha uusi P 1. M.Kauma X 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 12.0 66.00 1985 2027 10.0 2. E.Männistö 0 X 1 1 1 0 1 1 = 1 1 1 1 9.5 47.25 2003 1996 8.0 3. L.Suuronen 0 0 X 1 0 1 1 1 1 1 1 1 1 9.0 40.00 1912 1916 6.0 4. M.Heinonen 0 0 0 X 1 1 1 1 0 1 1 1 1 8.0 35.00 1793 1812 5.0 5. R.Vuorinen 0 0 1 0 X 1 = 0 1 1 1 1 1 7.5 33.25 1767 1783 4.0 6. E.Välimäki 0 1 0 0 0 X 0 1 1 1 1 1 1 7.0 29.00 1842 1821 3.0 7. M.Kokkila 0 0 0 0 = 1 X 0 1 0 1 1 1 5.5 21.25 1605 1636 2.0 8. O.Heikkilä 0 0 0 0 1 0 1 X 0 1 0 1 1 5.0 20.00 1797 1742 1.0 9. K.Rantanen 0 = 0 1 0 0 0 1 X 0 0 1 1 4.5 20.75 1581 1591 0.0 10. S.Soininen 0 0 0 0 0 0 1 0 1 X 1 0 1 4.0 14.00 1589 1581 0.0 11. P.Kontinen 0 0 0 0 0 0 0 1 1 0 X 1 0 3.0 11.50 1368 1408 0.0 12. P.Mäkinen 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 X 1 2.0 5.00 1538 1491 0.0 13. T.Korhonen 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 X 1.0 3.00 1433 1394 0.0
ylempi loppukilpailu Nimi 1 2 3 4 5 6 T vert vanha uusi P 1. M.Kauma X 1 1 1 1 1 5.0 10.00 2027 2052 20.0 2. E.Välimäki 0 X 0 1 1 1 3.0 5.00 1821 1842 17.0 3. L.Suuronen 0 1 X 1 0 0 2.0 5.00 1916 1898 15.0 4. E.Männistö 0 0 0 X 1 1 2.0 3.00 1996 1970 12.5 M.Heinonen 0 0 1 0 X 1 2.0 3.00 1812 1810 12.5 6. M.Kokkila 0 0 1 0 0 X 1.0 2.00 1636 1640 11.0
alempi loppukilpailu Nimi 1 2 3 4 5 6 T vert vanha uusi P 1. O.Heikkilä X 1 1 1 = 1 4.5 10.00 1742 1763 10.0 2. T.Pentikäinen 0 X 1 1 1 1 4.0 6.50 1700 1715 9.0 3. K.Rantanen 0 0 X 1 1 1 3.0 3.50 1591 1601 8.0 4. S.Soininen 0 0 0 X = 1 1.5 1.50 1581 1548 7.0 5. T.Korhonen = 0 0 = X 0 1.0 3.00 1394 1387 6.0 6. P.Kontinen 0 0 0 0 1 X 1.0 1.00 1408 1398 5.0
5+5 min 9. A-osakilpailu 21. 2.1999 Nimi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 T vert vanha uusi P 1. T.Kokkila X 1 0 1 1 1 1 0 1 1 1 1 1 1 11.0 64.00 2316 2296 20.0 2. S.Vuori 0 X 0 1 = 0 1 1 1 1 1 1 1 1 9.5 48.50 1885 1918 17.0 3. L.Suuronen 1 1 X 0 0 0 1 0 1 1 1 1 1 1 9.0 48.50 1857 1888 15.0 4. M.Kauma 0 0 1 X 1 1 0 1 0 1 1 1 1 1 9.0 47.50 2052 2035 13.0 5. E.Männistö 0 = 1 0 X 1 0 1 = 1 1 1 1 1 9.0 46.50 1970 1968 12.0 6. M.Heinonen 0 1 1 0 0 X 1 1 1 0 = 1 1 1 8.5 46.75 1799 1842 11.0 7. R.Vuorinen 0 0 0 1 1 0 X 0 1 1 = 1 1 1 7.5 36.25 1790 1813 10.0 8. M.Peltola 1 0 1 0 0 0 1 X 1 0 0 1 1 1 7.0 39.00 1958 1923 9.0 9. O.Heikkilä 0 0 0 1 = 0 0 0 X 1 1 1 1 1 6.5 27.50 1757 1767 8.0 10. K.Ojala 0 0 0 0 0 1 0 1 0 X = 1 0 1 4.5 20.75 1785 1737 7.0 11. M.Kokkila 0 0 0 0 0 = = 1 0 = X 0 1 1 4.5 19.25 1640 1641 6.0 12. P.Kontinen 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 X 1 1 3.0 6.50 1418 1448 5.0 13. T.Korhonen 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 X 1 2.0 4.50 1387 1395 4.0 14. A.Paavilainen 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 X 0.0 0.00 1300 1268 3.0
5+5 min 10. A-osakilpailu 21. 3.1999 Nimi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 T vert vanha uusi P 1. T.Kokkila X 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 12.0 68.00 2296 2291 20.0 2. M.Kauma 1 X 0 1 0 1 1 1 1 1 1 1 1 1 11.0 61.00 2033 2048 17.0 3. J.Äijö 0 1 X 1 0 = = 1 1 1 1 1 1 1 10.0 52.00 1919 1946 15.0 4. L.Suuronen 0 0 0 X = 1 1 1 1 1 1 1 1 1 9.5 44.00 1890 1915 13.0 5. E.Männistö 0 1 1 = X 1 0 = 1 1 1 0 1 1 9.0 52.75 1968 1961 12.0 6. M.Heinonen 0 0 = 0 0 X 1 1 1 1 1 1 1 1 8.5 36.00 1842 1863 11.0 7. R.Vuorinen 0 0 = 0 1 0 X = 1 1 1 1 = 1 7.5 34.00 1813 1820 10.0 8. K.Rantanen 0 0 0 0 = 0 = X 0 0 1 1 1 1 5.0 17.75 1556 1603 9.0 9. O.Rannisto 0 0 0 0 0 0 0 1 X 0 1 1 1 1 5.0 14.50 1779 1739 8.0 10. J.Patosalmi 0 0 0 0 0 0 0 1 1 X 0 1 1 0 4.0 14.50 1617 1608 7.0 11. P.Mäkinen 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 X 1 0 1 3.0 8.50 1491 1502 6.0 12. S.Soininen 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 X = 1 2.5 12.00 1555 1527 5.0 13. P.Kontinen 0 0 0 0 0 0 = 0 0 0 1 = X 0 2.0 8.00 1448 1444 4.0 14. M.Kokkila 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 X 2.0 6.00 1641 1562 3.0
5+5 min 11. A-osakilpailu 18. 4.1999 alkukilpailu Nimi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 T vert vanha uusi P 1. M.Kauma X 0 = 1 = 1 1 1 1 1 1 8.0 33.00 2035 2033 10.0 2. M.Heinonen 1 X = 0 1 1 1 1 1 0 1 7.5 35.00 1846 1881 8.0 3. E.Männistö = = X 1 0 0 1 1 1 1 1 7.0 28.25 1969 1961 6.0 4. R.Vuorinen 0 1 0 X 1 0 1 1 1 1 1 7.0 27.00 1820 1850 5.0 5. A.Ristimäki = 0 1 0 X 1 = = = 1 1 6.0 24.75 1910 1893 4.0 6. L.Suuronen 0 0 1 1 0 X 0 1 1 1 1 6.0 22.00 1893 1880 3.0 7. K.Rantanen 0 0 0 0 = 1 X 1 1 1 1 5.5 17.00 1585 1661 2.0 8. T.Smeds 0 0 0 0 = 0 0 X 1 1 1 3.5 7.50 1798 1751 1.0 9. P.Mäkinen 0 0 0 0 = 0 0 0 X 1 1 2.5 5.00 1455 1479 0.0 10. P.Kontinen 0 1 0 0 0 0 0 0 0 X 1 2.0 7.50 1470 1476 0.0 11. S.Soininen 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 X 0.0 0.00 1527 1457 0.0
Loppukilpailu Nimi 1 2 3 4 5 6 T vert vanha uusi P 1. M.Kauma X 1 1 1 1 1 5.0 10.00 2033 2058 20.0 2. E.Männistö 0 X 0 1 1 1 3.0 4.50 1961 1960 17.0 3. M.Heinonen 0 1 X = 0 1 2.5 4.25 1881 1882 15.0 4. A.Ristimäki 0 0 = X 1 1 2.5 3.25 1893 1892 13.0 5. L.Suuronen 0 0 1 0 X 1 2.0 2.50 1880 1871 12.0 6. K.Rantanen 0 0 0 0 0 X 0.0 0.00 1661 1637 11.0
5+5 min 12. A-osakilpailu 16. 5.1999 Nimi 1 2 3 4 5 T vert vanha uusi P 1. M.Kauma X 1 1 1 1 4.0 6.00 2058 2068 20.0 2. E.Männistö 0 X 1 1 1 3.0 3.00 1926 1931 17.0 3. S.Soininen 0 0 X 0 1 1.0 1.00 1505 1511 13.3 T.Korhonen 0 0 1 X 0 1.0 1.00 1432 1447 13.3 A.Ristimäki 0 0 0 1 X 1.0 1.00 1892 1859 13.3
Tilanne 12:n A- ja 25:n B-osakilpailun jälkeen = kauden lopputilanne Nimi yht. A B 1. E.Männistö 20.0 20.0 20.0 17.0 17.0 17.0 111.0 10 12 2. M.Kauma 20.0 20.0 20.0 20.0 17.0 13.0 110.0 6 3 3. J.Äijö 20.0 15.0 15.0 15.0 15.0 13.0 93.0 7 7 4. M.Heinonen 20.0 15.0 15.0 13.0 13.0 12.5 88.5 11 13 5. L.Suuronen 17.0 15.0 15.0 15.0 13.0 13.0 88.0 8 19 6. A.Ristimäki 17.0 17.0 13.3 13.0 13.0 13.0 86.3 6 0 7. T.Kokkila 20.0 20.0 20.0 20.0 80.0 4 0 8. K.Rantanen 17.0 15.0 11.0 11.0 11.0 9.0 74.0 9 20 9. R.Vuorinen 17.0 12.0 10.0 10.0 10.0 10.0 69.0 8 8 10. S.Vuori 17.0 10.0 10.0 10.0 10.0 10.0 67.0 1 20 11. O.Heikkilä 15.0 11.0 10.0 8.0 8.0 6.0 58.0 4 16 12. S.Soininen 13.3 11.0 9.0 9.0 8.0 7.0 57.3 9 4 13. E.Välimäki 17.0 15.0 12.0 11.0 55.0 4 0 14. M.Kokkila 12.0 11.0 11.0 8.0 7.0 6.0 55.0 8 1 15. P.Mäkinen 10.0 9.0 8.0 8.0 6.0 6.0 47.0 7 12 16. J.Hellström 12.0 9.0 9.0 8.0 4.0 4.0 46.0 3 15 17. P.Anttila 10.0 8.0 6.0 6.0 5.0 5.0 40.0 0 12 18. T.Korhonen 13.3 7.0 6.0 5.0 4.0 4.0 39.3 7 10 19. J.Patosalmi 11.0 8.0 7.0 7.0 2.0 1.0 36.0 4 2 20. V.Pritz 13.0 10.0 7.0 3.0 2.0 0.0 35.0 3 3 21. U.Närep 17.0 12.0 29.0 2 0 22. P.Kontinen 6.0 5.0 5.0 5.0 4.0 4.0 29.0 7 11 23. T.Henttonen 10.0 5.0 4.0 3.0 3.0 2.0 27.0 0 7 24. T.Pentikäinen 10.0 9.0 4.0 23.0 1 2 25. K.Ojala 8.0 7.0 5.0 3.0 23.0 1 3 26. T.Smeds 11.0 6.0 4.0 21.0 1 2 27. J.Bergman 12.0 5.0 17.0 1 1 28. O.Rannisto 8.0 5.0 13.0 1 1 29. Ja.Rajakari 10.0 10.0 1 0 30. M.Peltola 9.0 9.0 1 0 31. A.Vovonenko 7.0 1.0 8.0 1 1 32. J.Ostrovskij 6.0 6.0 0 1 33. K.Waltzer 4.0 0.0 4.0 0 2 34. A.Paavilainen 3.0 3.0 1 0 35. T.Riskula 3.0 3.0 0 1 36. J.Stigman 1.0 1.0 0 1 37. B.Boström 0.0 0.0 0.0 0 2 38. T.Henttonen 0.0 0.0 0 1
15+15 min 7. osakilpailu 24.1.1999 VAHVUUS PISTEET Sij. Nimi 1 2 3 4 5 6 Tulos Vanha Uusi Oma Yht 1 T.Kokkila +9 +8 +4 +2 +7 +6 6 2239 2250 46 168 2 M.Peltola +15 +10 +3 -1 +4 +7 5 1690 1789 24 121 3 J.Bergman +13 +7 -2 =6 +12 +8 4.5 1845 1872 30 119 4 S.Vuori +17 +11 -1 +14 -2 +9 4 1693 1726 24 72 5 R.Vuorinen -7 +17 -6 +13 +16 +11 4 1738 1763 26 74 6 E.Männistö -11 +14 +5 =3 +8 -1 3.5 1887 1878 32 72 7 M.Kauma +5 -3 +11 +9 -1 -2 3 2037 2000 38 76 8 E.Jokinen +16 -1 +13 +15 -6 -3 3 1715 1719 25 50 9 K.Ojala -1 +16 +10 -7 +15 -4 3 1723 1714 25 42 10 P.Kontinen +12 -2 -9 -11 +10 +14 3 1384 1415 12 32 11 M.Karppinen +6 -4 -7 +10 +17 -5 3 1705 1705 25 60 12 O.Rannisto -10 +15 -14 +16 -3 +13 3 1583 1555 20 50 13 A.Kangas -3 +13 -8 -5 +14 -12 2 1583 1530 20 16 14 P.Mäkinen +14 -6 +12 -4 -13 -10 2 1242 1259 6 23 15 K.Rantanen -2 -12 +17 -8 -9 +15 2 1515 1484 17 24 16 T.Korhonen -8 -9 +16 -12 -5 +17 2 1422 1417 13 22 17 S.Soininen -4 -5 -15 +17 -11 -16 1 1493 1415 16 8
15+15 min 8. osakilpailu 7.2.1999 VAHVUUS PISTEET Sij. Nimi 1 2 3 4 5 6 Tulos Vanha Uusi Oma Yht 1 M.Kauma +12 +4 +5 +2 +3 -6 5 2000 2001 37 114 2 R.Vuorinen +9 +3 -4 -1 +5 +8 4 1763 1778 27 81 3 S.Vuori +10 -2 +7 +6 -1 +4 4 1726 1778 26 98 4 M.Peltola +8 -1 +2 =5 +7 -3 3.5 1789 1788 28 81 5 L.Suuronen +6 +7 -1 =4 -2 +10 3.5 1578 1658 20 84 6 E.Männistö -5 =8 +11 -3 +9 +1 3.5 1878 1844 32 76 7 E.Jokinen +11 -5 -3 +9 -4 =12 2.5 1719 1655 25 36 8 O.Rannisto -4 =6 -10 +12 +11 -2 2.5 1555 1549 19 42 9 K.Rantanen -2 +10 =12 -7 -6 +11 2.5 1484 1496 16 33 10 T.Korhonen -3 -9 +8 -11 +12 -5 2 1417 1410 13 32 11 P.Kontinen -7 +12 -6 +10 -8 -9 2 1415 1420 13 26 12 S.Soininen -1 -11 =9 -8 -10 =7 1 1415 1376 13 20
15+15 min 9. osakilpailu 28.3.1999 VAHVUUS PISTEET Sij. Nimi 1 2 3 4 5 6 Tulos Vanha Uusi Oma Yht 1 E.Männistö +5 +6 +4 =2 +7 +3 5.5 1844 1896 30 130 2 M.Kauma +9 +12 +7 =1 -3 +6 4.5 2001 1987 37 104 3 M.Heinonen +11 -7 +8 +6 +2 -1 4 1653 1707 23 95 4 O.Rannisto =13 +10 -1 =5 +8 +7 4 1549 1629 18 83 5 T.Smeds -1 +13 -6 =4 +11 +10 3.5 1566 1619 19 70 6 T.Pentikäinen +10 -1 +5 -3 +14 -2 3 1800 1770 29 52 7 L.Suuronen +14 +3 -2 +11 -1 -4 3 1658 1652 23 49 8 K.Rantanen -12 +14 -3 +9 -4 +11 3 1496 1503 16 38 9 S.Soininen -2 -11 =10 -8 +12 +13 2.5 1376 1432 12 63 10 J.Hellström -6 -4 =9 +14 +13 -5 2.5 1576 1554 20 47 11 T.Korhonen -3 +9 +12 -7 -5 -8 2 1410 1420 13 37 12 J.Ostrovskij +8 -2 -11 -13 -9 +14 2 1700 1626 25 29 13 R.Vuorinen =4 -5 -14 +12 -10 -9 1.5 1778 1664 28 34 14 P.Kontinen -7 -8 +13 -10 -6 -12 1 1420 1409 13 28
15+15 min. tilanne 9 kierroksen jälkeenSij. Pelaaja Osall. 4 parasta Yht. Vahvuus kerrat tulosta 1 E.Männistö 7 130 123 122 118 493 1896 2 T.Kokkila 3 168 142 140 - 450 2250 3 R.Vuorinen 9 92 82 81 74 329 1664 4 M.Heinonen 7 95 76 71 64 306 1707 5 M.Kauma 3 114 104 76 - 294 1987 6 S.Vuori 4 98 72 52 50 272 1778 7 O.Rannisto 6 83 74 51 50 258 1629 8 E.Välimäki 3 98 91 40 - 229 1750 9 L.Suuronen 4 84 63 49 27 223 1652 10 E.Jokinen 4 74 53 50 36 213 1655 11 M.Peltola 2 121 81 - - 202 1788 12 S.Soininen 8 63 57 46 34 200 1432 13 J.Hellström 4 76 47 32 27 182 1554 14 T.Korhonen 7 45 37 37 32 151 1420 15 K.Rantanen 6 42 38 35 33 148 1503 16 P.Kontinen 7 55 32 30 28 145 1409 17 J.Patosalmi 2 83 60 - - 143 1597 18 J.Äijö 2 93 41 - - 134 1759 19 T.Smeds 2 70 54 - - 124 1619 20 J.Ostrovskij 2 90 29 - - 119 1626 21 J.Bergman 1 119 - - - 119 1872 22 M.Kokkila 2 61 27 - - 88 1527 23 O.Heikkilä 1 83 - - - 83 1749 24 H.Salo 1 70 - - - 70 1975 25 V.Pritz 1 67 - - - 67 1643 26 P.Mäkinen 4 28 23 8 4 63 1259 27 M.Karppinen 1 60 - - - 60 1705 28 T.Pentikäinen 1 52 - - - 52 1770 29 K.Ojala 1 42 - - - 42 1714 30 H.Partanen 3 20 2 0 - 22 1149 31 A.Kangas 1 16 - - - 16 1530
13. osakilpailu 20.12.1998 1. J.Äijö 6.5 10.0 2. R.Vuorinen 4.5 8.0 3. L.Suuronen 4.5 6.0 4. J.Bergman 4.0 5.0 5. E.Männistö 3.5 4.0 6. O.Heikkilä 3.0 3.0 7. S.Soininen 1.5 2.0 8. K.Rantanen 0.5 1.0
14. osakilpailu 29.12.1998 1. E.Männistö 6.0 10.0 2. L.Suuronen 4.5 8.0 3. O.Heikkilä 4.5 6.0 4. S.Vuori 4.0 5.0 5. M.Heinonen 3.0 4.0 6. J.Hellström 2.5 3.0 7. J.Patosalmi 2.5 2.0 8. P.Kontinen 1.0 1.0
15. osakilpailu 19. 1.1999 1. L.Suuronen 6.0 10.0 2. K.Ojala 5.0 8.0 3. S.Vuori 4.0 6.0 4. P.Mäkinen 4.0 5.0 5. O.Heikkilä 3.5 4.0 6. K.Rantanen 2.0 3.0 7. J.Hellström 2.0 2.0 8. T.Korhonen 1.5 1.0
16. osakilpailu 2. 2.1999 1. L.Suuronen 6.0 10.0 2. P.Anttila 5.5 8.0 3. S.Vuori 4.0 6.0 4. K.Ojala 4.0 5.0 5. R.Vuorinen 3.0 4.0 6. J.Hellström 2.5 3.0 7. S.Soininen 2.0 2.0 8. K.Rantanen 1.0 1.0
17. osakilpailu 9. 2.1999 1. T.Pentikäinen 9.5 10.0 2. S.Vuori 8.5 8.0 3. R.Vuorinen 7.5 6.0 4. P.Anttila 7.0 5.0 5. M.Heinonen 6.5 4.0 6. K.Ojala 6.0 3.0 7. O.Heikkilä 6.0 2.0 8. L.Suuronen 5.5 1.0 9. T.Henttonen 5.0 0.0 10. P.Kontinen 2.5 0.0 11. J.Hellström 2.0 0.0 12. B.Boström 0.0 0.0
18. osakilpailu 2. 3.1999 1. L.Suuronen 5.5 10.0 2. M.Kauma 5.5 8.0 3. T.Smeds 5.0 6.0 4. O.Heikkilä 3.5 5.0 5. T.Henttonen 3.0 4.0 6. P.Anttila 2.5 3.0 7. S.Vuori 2.0 2.0 8. K.Rantanen 1.0 1.0
19. osakilpailu 9. 3.1999 1. M.Kauma 6.0 10.0 2. S.Vuori 5.0 8.0 3. L.Suuronen 4.0 6.0 4. T.Henttonen 3.5 5.0 5. P.Anttila 3.0 4.0 6. O.Heikkilä 2.5 3.0 7. K.Rantanen 2.0 2.0 8. T.Korhonen 2.0 1.0
20. osakilpailu 23. 3.1999 1. S.Vuori 8.5 10.0 2. E.Männistö 7.5 8.0 3. M.Kauma 7.0 6.0 4. O.Heikkilä 5.5 5.0 5. T.Smeds 4.5 4.0 6. J.Hellström 3.0 3.0 7. T.Henttonen 3.0 2.0 8. P.Kontinen 2.5 1.0 9. K.Waltzer 2.0 0.0 10. K.Rantanen 1.5 0.0
21. osakilpailu 30. 3.1999 1. S.Vuori 5.5 10.0 2. J.Äijö 5.0 8.0 3. J.Ostrovskij 4.5 6.0 4. L.Suuronen 4.0 5.0 5. M.Heinonen 3.0 4.0 6. O.Heikkilä 3.0 3.0 7. P.Anttila 3.0 2.0 8. T.Henttonen 0.0 1.0
22. osakilpailu 13. 4.1999 1. S.Vuori 5.0 10.0 2. O.Heikkilä 4.5 8.0 3. L.Suuronen 4.0 6.0 4. K.Rantanen 3.0 5.0 5. J.Hellström 3.0 4.0 6. T.Henttonen 1.5 3.0 7. P.Mäkinen 0.0 2.0
23. osakilpailu 20. 4.1999 1. T.Henttonen 4.5 10.0 2. K.Rantanen 4.0 8.0 3. R.Vuorinen 3.5 6.0 4. S.Soininen 3.5 5.0 5. K.Waltzer 2.5 4.0 6. P.Mäkinen 2.0 3.0 7. J.Hellström 1.0 2.0
24. osakilpailu 27. 4.1999 1. P.Anttila 6.0 10.0 2. S.Vuori 6.0 8.0 3. K.Rantanen 5.0 6.0 4. E.Männistö 4.5 5.0 5. L.Suuronen 4.0 4.0 6. T.Henttonen 3.5 3.0 7. P.Mäkinen 3.0 2.0 8. J.Patosalmi 2.5 1.0 9. M.Kokkila 1.5 0.0
25. osakilpailu 4.5.1999 1. L.Suuronen 4.5 9.0 2. S.Vuori 4.5 9.0 3. E.Männistö 4.0 6.0 4. M.Heinonen 4.0 5.0 5. T.Pentikäinen 3.0 4.0 6. K.Rantanen 1.0 3.0 7. P.Mäkinen 0.0 2.0