Henri Koskisen lyhyt historiikki EtVaSin 20-vuotisjuhlaturnauksen esitteessä 05.06.1994.
ALKUVUODET
Sunnuntaina 23. Tammikuuta 1974 kokoontui 14 paikallista shakinharrastajaa lehtori Usko Koskisen ja rakennusmestari Juhani Pitkäsen aloitteesta keskustelemaan mahdollisesta shakkikerhon perustamisesta Etelä-Vantaan alueelle. Kokouksessa päätettiin yksimielisesti perustaa shakkikerho, jonka työnimeksi otettiin Etelä-Vantaan Shakki - EtVaS. Nimestä saattoi myös mieltää senaikaisen shakkitason eli osattiin jotain (saksaksi etwas). Kerhon toiminta alkoi pirteästi, ja jo samana keväänä järjestettiin shakkikoulu nuorille sekä pidetiin yhteyttä muihin Helsingin seudun kerhoihin. Kerho toimi silloisen Myyrmäen yhteiskoulun tiloissa, mutta siirtyi syyskaudeksi Myyrmäen urheilutaloon. Pelitilojen vuokran Vantaan kaupunki suostui myöhemmin maksamaan ja tekee sen vielä tänäkin päivänä.
EtVaS merkititiin yhdistysrekisteriin ja se liittyi Suomen Shakkiliiton, Työväen Shakkiliiton ja Helsingin Shakkiliiton jäseniksi. Vuosien 1974 ja -75 vaihteessa kerhon toiminta uhkaavasti heikkeni, mutta laskukaudesta selvittiin, ja vuonna 1976 kerhon toiminta ja yhteydet muihin kerhoihin alkoivat vilkastua. Mm. KvM Kaarle Ojanen piti simultaaninäytöksen ja oteltiin ensimmäinen ottelu Vantaan yhteiskoulun shakkikerhoa vastaan, mistä tuli monivuotinen perinne.
TOIMINTA VILKASTUU
Vuosien 1978 ja -79 aikana toiminta alkoi entisestään laajeta, ja EtVaSin ensimmäiseen selokelpoiseen turnaukseen osallistui 14 pelaajaa, joista 6 kerhon ulkopuolelta. Yleensä 1970-luvun lopulla ja 80-luvun alussa kerhon ulospäin suuntautuva kilpailutoiminta väheni lähes olemattomaksi, vaikkakin kerhon sisällä pelattiin kyllä ahkerasti. Vuonna 1982 yritettiin jälleen lisätä aktiivisuutta ulospäin. Toiminnan kohokohta oli huhtikuussa järjestetty ensimmäinen viikonlopputurnaus, josta on tullut jokakeväinen tapahtuma.
Vähitellen kerhon pelaajat alkoivat osallistua aktiivisemmin kansallisiin turnauksiin, jonka seurauksena EtVaS alkoi menestyä myös joukkueiden SM-sarjassa. Vuonna 1983 se voitti Suomen Cupin ja nousi näin seuraavaksi kaudeksi Suomen sarjaan.
Kerhon edustuspelaajiwen vakavan suhtautumisen ansiosta kerhon taso alkoi nousta huimasti. Vuosi 1987 oli seuraava kohokohta EtVaSin historiassa. Kerhon onnistui kukistaa Järvenpää tiukassa karsintaottelussa, ja paikka SM-liigaan aukesi. Samana vuonna leivoittiin myös ensimmäiset EtVaSin shakkimestarit, kun sekä Tero Kokkila että Auvo Kujala saavuttivat 2200 selopisteen rajan. Nuorten koulutukseen alettiin suhtautua vakavammin ja Kulttuuri-Shakista siirtynyt shakkimestari Juuso Fastberg alkoi pitää shakkikoulua, joka jatkuu vieläkin pienistä tauoista huolimatta. Virolainen huippusuurmestari Jaan Ehlvest kävi myös antamassa simultaaninäytöksen Myyrmäessä.
Seuraavat kolme vuotta EtVaS sinnitteli liigassa kynsin hampain jouduttuaan jopa kahdesti puolustamaan paikkaansa karsinnassa. Uusiksi shakkimestareiksi korotettiin Henri Koskinen, Ville Lehto sekä Heikki Salo.
SM-MITALEILLE
Vuonna 1990 kerhoon liittyi lahtelainen Juhani Sorri, ja sen jälkeen alkoi myös menestys. Kolmen seuraavan SM-liigakauden aikana EtVaS taisteli tosissaan mestaruudesta saavuttaen yhden pronssin ja kaksi hopeamitalia. Mestaruus menetettiin jokaisena kautena vasta aivan loppukierroksilla. Kerhoon liittyivät Jukka Puranen, Mikko Alava ja Jussi Tella, joten mestarien määrä nousi jo kymmeneen. Kesällä 1993 saavutti EtVaS historiansa ensimmäisen joukkuekultamitalin voitettuaan Vammalassa pikapelin SM-kilpailut ennakosuosikkien nenän edestä.